#50 Sometimes good things fall apart...

"...so better things can fall together."

Fanin sairastelu on tehnyt melkein itsenikin sairaaksi. Olen valvonut kymmeniä öitä miettien ja pohtien mikä olisi hevoselleni parhaaksi. Vatsahaava ei ole itsellänikään ollut kovin kaukana. Meillä on ollut jopa parisuhde koetuksella viime aikoina, kun puran kaiken pahan mieleni kotona, vaikka vihoviimeinen syypää tähän kaikkeen on ihana mieheni.

Olen kysynyt ja imenyt tietoa vatsahaavasta ja sen kuntoutuksesta ammattilaisilta, ja verrannut niitä tämän hetkiseen tilanteeseemme. Ja tehnyt näiden pohjalta päätöksiä, jotka toivon mukaan rauhoittavat tilanteen niin tallilla kuin kotona. Jotta voin nukkua taas yöni rauhassa ja keskittyä elämiseen, ja ennenkaikkea - jotta voin taas nauttia harrastamisesta ihanan hevoseni kanssa.

Päätökseeni on vaikuttanut pitkälti tulevaisuuden suunnitelmat Fanin kanssa. Kun toivon mukaan Fani tästä kuntoutuu, tarkoitus olisi oikeasti päästä sen kanssa treenaamaan tavoitteellisesti. Minulle itselleni ei riitä kerran viikossa valmennus, ja lopun viikon olen omillani. Tarvitsen kokonaisvaltaisemman valmennussuhteen - sellaisen, jossa valmentaja on läsnä niinäkin päivinä kun ei varsinaisesti ole valmennusta. Lisäksi toivoisin, että valmentajani pystyisi myös ratsuttamaan Fania eteenpäin. Tiedän, että sillä on potentiaalia pidemmälle. Se nauttii haasteista, ja tiedän, että sen elämään tulisi ihan uudenlaista sisältöä, kun se pääsisi ammattilaisen kanssa opettelemaan niitä.

Päätös ei ollut helppo, mutta se tuntuu oikealta päätökseltä. Fani muuttaa uuteen talliin, vain muutaman kilometrin päähän nykyisestä. Talli on intensiivinen ratsutus/valmennustalli, jossa hevosia on vain kourallinen, mutta jokaista treenataan, hoidetaan ja kuntoutetaan yksilöinä. Siellä Fani kuntoutetaan ammattilaisen, jolla on kokemusta vatsahaavahevosten hoidosta, kanssa ja toivon mukaan jatketaan kohti kisakenttiä yhteistyössä. Ikävä tulee tietysti vanhan tallin väkeä ja ihania tallikavereita, mutta toivon mukaan nähdään jatkossakin vaikkapa yhteisten maastoretkien ja seuran tapahtumien merkeissä :)

Ensimmäistä kertaa kuukauteen oloni on helpottunut. Tiedän, ettei ole olemassa oikotietä onneen mutta tuntuu, että nyt minulla on käsissäni ne avaimet joiden avulla me saadaan mahdollisuus. Mahdollisuus kuntouttaa Fani ja näyttää niille, ketkä meitä epäilivät. On niitäkin, ketkä meihin uskoi ja uskoo edelleen. Ja ne ihmiset seisoo rinnallani tämänkin päätöksen jälkeen, ja on onnellinen puolestamme, että saamme tällaisen mahdollisuuden.

#49 Kuvia täynnä tunteita

Olemme Fanin kanssa suorastaan etuoikeutettuja, kun tallikaverina on ihana Erika joka on älyttömän taitava ammattivalokuvaaja. Erika kuvasi meitä ensimmäisen kerran kesällä kun luonto oli kauneimmillaan, ja olin suorastaan puulla päähän lyöty kuinka upeita kuvia hän meistä silloin taikoikaan. Nimittäin voin kertoa, että emme ole helpoimpia kuvattavia, kumpikaan! Silloin kun itselläni olisi ilmeet kunnossa siinä kohtaa Fanin ilmeet ovat ihan karmeat ja toisinpäin. Ja toisinaan ruunan motivoiminen valokuvausta varten on hieman haastavaa kun ei sitä suoranaiseksi linssiludeksi voi kutsua. 

Viime viikonloppuna otimme toisen valokuvaustuokion kauniina syksyisenä päivänä, ja kuvat puhuvat taas puolestaan - ei näitä voi kuin ihailla! Erika osaa vangita kuviin aivan ihanan tunnelman, ja ainakin itse näen kuvissa mielettömän paljon tunnetta. Kiitos Erika kun ikuistit meidät taas. Edellisistä kuvista teetin jo useamman suurennoksen mutta näistäkin on varmasti pakko joku saada kehyksiin kotiin :)

Tästä pääset Erikan kotisivuille!

#48 Kesä tule takaisin

Vaikka rakastankin kaikkia vuodenaikoja, tänä vuonna syksy tuntuu tavallista raskaammalta ja pimeämmältä. Vaikka tämä syksy on ollut edellisiä vuosia kuivempi ja aurinkoisempi, tuntuu silti, että se on synkempi kuin vuosiin. No eihän mun mielentilaan varsinaisesti ulkona vallitseva keli vaikuta, mutta jotenkin tää syksy on ollut tosi rankka. Siksi on pakko kerätä voimia niistä jutuista mitkä auttaa jaksamaan, ja yksi asia on ihanan kesän muistelu :)

Unohduin selailemaan kesäisiä kuvia eilen illalla, kun sade hakkasi ikkunan takana ja ulkona oli pilkkopimeää. Ja tuli ikävä, kesää ja kärpäsiä. Hyvin menneitä treenejä, rusketusraitoja ja aurinkoa. Ajattelin jakaa teillekin muutaman kuvan kesältä, jos joku muu kärsii samaisesta syysmasennuksesta. Itsellä ainakin kuvien selailu piristi mieltä :) Kivaa viikonloppua kaikille!

PS. Meitä voit seurata myös Instagramissa, josta allaolevat kuvat on poimittu :)

Kesän ekoja vihreitä :)

Tytöt otti heti kesän alussa arskaa parvekkeella

Uudessa kodissa Piikkiössä koivut vihersi upeasti jo kesäkuun alussa!

Laidunonnea parhaimmillaan :)

Kivoista keleistä huolimatta me tosikot treenattiin välillä maneesissa, armottomien peilien keskellä ;)

Kesäherkkuja

Mansikkaskumppaa

Lomavohveleita

Näitä tuli poimittua pakastin täyteen!

Kukkia ihanalta ystävältä

Lomalla tuli juotua skumppaa... :)

Tehtiin vähän pihahommia ja allekirjoittanutkin pääsi nostamaan tukkipinoja kyytiin!

#47 Ethän sä ikinä kadota tuote katsetta?

Viime viikko oli henkisesti todella raskas itselleni. Keskiviikon klinikkareissu jännitti oikeastaan jo edellisestä viikonlopusta asti. Jotenkin taas onnistuin pitkittämään klinikalle menoa niin pitkälle kuin pystyin, koska aina se on yhtä stressaavaa, niin minulle kuin hevosellekin. Ja jotenkin haluaa aina uskoa että se vatsa on ihan kunnossa, ja ettei halua "turhaan" paastota hevosta jos sieltä ei mitään löydykään. No, ainakin voin sen nyt ääneen sanoa, että tälläkään kertaa Fani ei turhaan paastonnut.

Löydökset mahasta olivat hyviä ja toisaalta erittäin huonoja. Hyvä uutinen oli se, että omepratzolin syöttö vatsahaavaoireiden alettua ilman tähystämistä ei ollut turhaa - vatsassa oli ollut vuotavia haavoja. Hyvä uutinen oli myös se, että haavat eivät vuotaneet tähystyshetkellä eli lääke oli alkanut puremaan niihin. Huono uutinen oli kuitenkin se, että vatsassa oli selkeästi nähtävillä useita kymmeniä kraatereita ja umpeutuneita haavoja, joista vatsa oli vuotanut. Näistä merkittävä osa on tullut edellisen tähystyksen jälkeen, eli haavoja on kesän ja alkusyksyn aikana tullut lisää hoidoista huolimatta. Fani on syönyt tähystysten välissä lähes 2,5 kuukautta omepratzolia, joten luonnollisesti olin hyvin järkyttynyt mahan tilanteesta klinikalla.

Toivon ja jaksan uskoa siihen, että uusien haavojen syntyyn on vaikuttanut tämä kesän huono tuuri, kun Fani loukkaantui laitumella. Senhän johdosta sen hankoside oli ottanut osumaa oikeasta etujalasta ja se söi pitkän Metacam kuurin seisten monta viikkoa koppilevossa ja sairastarhassa. Metacam, kuten kaikki muutkin kipulääkkeet, ovat hyvin huono yhdistelmä vatsahaavaherkän hevosen kanssa. Siksihän Fani söi omepratzolia kipulääkkeen kanssa samaan aikaan. Lisäksi hevosella oli varmasti stressiä, kun se siirrettiin yhtäkkiä kaverin luota laitumelta yksin tarhaan ja kaverit saivat jäädä laitumelle. Stressi ja kipulääke ovat siis luultavasti yhdessä olleet avaintekijä uusien vatsahaavojen syntymiselle.

Tottakai se masentaa, kun tuntuu että annat kaikkesi ja yrität tehdä hevosesi elämänlaadusta mahdollisimman hyvää ja stressivapaata. Kyllä sitä tuli keskiviikkoiltana itkettyä melkein silmät päästäni, kun mietin miten tästä taas selvitään. Ja eläinlääkärin realistiset kommentit siitä, tuleeko hevosesta vielä kilparatsua, saivat minut pohtimaan tulevaisuutta. Jos vatsahaava on kroonistunut, kestääkö hevonen kilpailumatkoja, valmentautumista tai vaihtuvia ympäristöjä? Kestääkö Fani stressaavia tilanteita? Ensimmäistä kertaa pöydällä punnitaan myös rahatilanne - en olisi ikinä uskonut montako tuhatta euroa joudun laittamaan ensimmäisen puolen vuoden aikana hevoseni sairasteluihin. Tämä on ollut ihan uskomattoman kallista touhua!

Kaiken tämän oman pääni sisällä tapahtuvat myllerryksen lisäksi tuntuu, että jokaisella meitä vähänkään tuntevalla tuntuu olevan oma mielipiteensä kerrottavana. Olen kiitollinen että ympärilläni on meistä välittäviä ihmisiä, jotka ovat aidosti huolissaan miten meidän käy, mutta olkaa kilttejä, pitäkää mielipiteenne päänne sisällä. Olen ensimmäistä kertaa ollut niin väsynyt ja stressaantunut, että olen meinannut pillahtaa itkuun jokaisesta kommentista joka koskee hevostani tai sen hyvinvointia. Joskus hyvälläkin sanottu kommentti voi tuntua pahalta, kun se sanotaan väärään aikaan väärässä paikassa.

Asiaa reilun viikon pohtineena olen tehnyt joitain päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Vaikka tiedossa on pitkä lääkekuuri, lisää lepoa ja satulan pölyttämistä tallikaapissa, päätös tuntuu oikealta. Kun katson Fanin silmiin, näen siellä sen saman palon jonka näin jo heti ensimmäisenä päivänä kun se tuli meille. Eilen kuiskasin tallissa Fanille: "älä kadota koskaan tuota katsetta", niin kauan kun sillä on se, tiedän ettei se ole luovuttanut.

#46 Missä nyt mennään?

Tämän postauksen kirjoittaminen on venynyt ja venynyt, mutta nyt olisi aika taas kerrata bloginkin puolelle mikä meidän tilanne tällä hetkellä on. Allekirjoittanut on ollut viimeiset kaksi viikkoa keuhkokuumeessa tulehdusarvojen hipoessa parhaimmillaan 180, ja voitte kuvitella olenko selvinnyt montaakaan kertaa tallille - no en todellakaan. Onnekseni meidän ihana uusi tallikaveri on auttanut minua Fanin kanssa ja siitä iso kiitos hänelle, sain rauhassa parannella tautiani kotona hänen huolehtiessaan hevosestani. Nyt onneksi kunto on jo parempi ja pääsen itse tallille hoitamaan Fanin :)

Piti ottaa yks päivä kivoja yhteiskuvia mut allekirjoittanut oli "vähän" kalpea sairastelun jäljiltä... :D

Kuten aiemmassa postauksessa teille kerroin, Fani ei ole edelleenkään ollut ihan oireeton ja olen ihmetellyt sen välillä hyvin rajujakin oireiluja kesken ratsastuksen. Se saattaa aluksi liikkua oikein hyvin tehden töitä hyvällä fiiliksellä, ja sitten aivan yllättäen ilmoittaa et hetkonen hei tää ei ookaan kivaa, en haluakaan enää liikkua. Nöyrältä ja töitä mielellään tekevältä hevoselta tämä on selkeä viesti siitä että joku on nyt huonosti. Olen yrittänyt selvittää ongelman syytä, mutta ilmeisesti meillä on taas käsillä sellainen "multiongelma" että yhtä järkevää selitystä tälle ei löydy. Klinikka-aika on varattu huomiseksi, tarkoituksena tsekata vatsan tilanne sekä mahdollisesti jatkaa selän kuvauksia. Sieltähän löytyi pieni muutos lannenikamien kohdalta kesällä kun kuvautin selän hankkarivamman tutkimusten yhteydessä.

Hieronnassa hevosen todettiin olevan jumissa niin etu -kuin takapäästäänkin. Edessä lavat, kaula sekä niska olivat kaikki varsinkin oikealta jumissa ja hieroja kirjaimellisesti avasi paikkoja, karsinasta kuului pauketta ja rutinaa käsittelyn aikana useampaan kertaan. Etujalan vamma oli tehnyt hevosen etuosaan suurimmat jumit, sellaiset mitä normaalisti siltä ei löydy, kun se on joutunut varaamaan painoaan ja jännittämään kroppaansa eri tavalla kipeän jalan takia. Yllätys kuitenkin oli hevosen takaosa, joka oli oikeasti ihan kamala! Sieltä avattiin paljon jumeja ja hierottiin paikkoja auki. Eikä hieroja mennyt vakuuseen, että saisi kaikkea kerralla edes avattua. Hevonen oli hieronnan jälkeen pari seuraavaa päivää kuin rautakangen niellyt mutta vertyi kävelytyksen ja eteenalas-juoksutuksen avulla. Ratsastuksellisia ongelmia hieronta ei kuitenkaan poistanut, hevonen asettui ja taipui paremmin mutta stoppailut ovat jatkuneet edelleen.

Eilen hieroja jatkoi siitä mihin pari viikkoa sitten jäätiin, ja Fanin kroppa oli vastannut ihan hyvin edelliseen hierontaan. Vieläkin jumeja löytyi muutama etuosasta sekä takaosasta. Selkä ja lavat olivat jo huomattavasti paremmassa kunnossa. Hieroja on käyttänyt selän ja takaosan lihaksiin akupunktiota joka on selkeästi tehokas apu lihasjumeihin, Fanin selkälihakset olivat eilen ihan pehmeät ja höllyvät kun neulat poistettiin! Hieronta otetaan nyt säännöllisesti kk-ohjelmaan taas mukaan, ettei pahoja jumeja pääse enää syntymään.

Kolmas ongelmakohta tässä "multiongelmassa" on epäsopiva satula. Fanillahan on enää yksi satula, kun myin sen estesatulan jokin aika sitten tarpeettomana pois. Käytin sitä puolen vuoden aikana alle kymmenen kertaa ja lisäksi se ei ollut ihan priima sen selkään, joten totesin, että myyn sen pois ja ostan sitten joskus uuden selkään paremmin istuvan estesatulan jos tarvetta vielä tulee. Murheenkryyni onkin nyt meidän koulusatula, ihana Amerigo, joka näyttäisi siltä ettei sekään sovi enää Fanin muuttuneeseen selkään. Itken oikeasti jo valmiiksi krokotiilinkyyneleitä jos joudun sen vaihtamaan pois, mutta ei auta, satulansovitusrumba on auttamatta edessä.

Tätä ongelmien vyyhtiä lähdetään siis tällä viikolla ratkomaan. Huomenna lähdetään aikaisin aamulla klinikalle tähystämään vatsa ja toivon mukaan selvittämään Fanin kropan tilanne muuten - olen valmistautunut siihen, että se kuvataan vaikka päästä kavioihin että jotain selviää. Sen jälkeen, kun tiedetään mikä tuomio klinikalta tulee, jatketaan toivon mukaan kohti satulansovitusta. Toivottavasti Fanin 16 tunnin paasto sujuu hyvin, se ehkä tässä kaikessa taas jännittää eniten että miten sen kroppa reagoi rankkaan paastoon. Viimeksihän se oli pari päivää kipeä paaston ja tähystyksen jälkeen.

Palataan siis asiaan klinikkareissun jälkeen, pitäkäähän peukkuja!

Loppuun vielä pieni pätkä meidän edellisiltaisesta hömpöttelyratsastuksesta, ilman satulaa on muuten oikeasti ihan kamala istua tuolla! Mut hyvää jumppaa meille molemmille, tätä pitäis tehdä useammin myös silloin kun on sopiva satula ;)

Ai että, huomenna peba kiittää ❤️😅 #ilmansatulaa #kaksitoipilasta #parasheppa #Fani ❤️

Video, jonka Emmi Lehtinen (@leemmi) julkaisi 11. 10ta 2015 klo 10.59 PDT