Olen tässä reilun puolentoista vuoden hevosenomistajan tielläni huomannut, että elämä tuon punaisen ruunan kanssa on oikeastaan jatkuvaa ylä -ja alamäkeä. Vähän niinkuin avioliitossa luvataan - niin myötä -kuin vastoinkäymisissä, saman olen luvannut myös kavioliitossani. Ja siinä pysynyt, vastoinkäymisistä huolimatta. En pelkää vaikeuksia tai vastoinkäymisiä, mutta kyllä ne välillä musertavat - kun kaikkesi annat, kaikkesi yrität ja aina sekään vaan ei riitä. Fanin kanssa olen oppinut elämään päivä kerrallaan, ja nauttimaan jokaisesta päivästä jotka olen sen kanssa saanut viettää. Me ollaan käyty jo pari kertaa niin pohjalla, että sitä on oppinut huomaamaan, ettei yhteinen aika ole loputonta ja jokaisesta hetkestä pitää nauttia kun se vielä on siinä.
Sain oikeastaan tästä ajatuksesta idean kysyä Annika Mäkeä kuvaamaan meitä. Hänhän kävi talvella ikuistamassa meidät lumisella hangella, ja rakastuin jo tuolloin niihin kuviin. Annikan kanssa saatiin heti lomani alkuun sovittua kuvaukset ja etukäteen mietittiin kaikki kuvauksiin liittyvät seikat valmiiksi. Panostin tällä kertaa kuvauksiin, letitin Fanin ja panostin myös omaan ulkonäkööni hieman. Kukat Fanin jouhiin nappasin omasta kukkapenkistä, tosin kuvauksissa osa niistä tippui pois joten improvisoitiin luonnonkukilla loput. En osannut etukäteen kuvitellakaan, kuinka upeasti Annika tulisi meidän teeman toteuttamaan mutta kun näin kuvat, henkeni suorastaan salpautui.
Kuvauksiemme teema oli "viimeinen päivä yhdessä". Niin surulliselta kuin se teemana kuulostaakin, ei kuvista ollut tarkoitus tehdä surullisia eikä niistä sellaisia tullutkaan. Mutta kuvista oli tarkoitus tehdä herkkiä, ja niistä piti näkyä kiitollisuus, uskollisuus ja ennenkaikkea rakkaus. Jos tai kun joskus joudun vaikean päätöksen rakkaan ystäväni puolesta tekemään, ei meidän viimeinen päivä ole pelkkiä surunkyyneliä. Kyllä varmasti kyyneliä, mutta myös onnenkyyneliä. Onnenkyyneliä siitä kiitollisuudesta, että olen saanut parhaaksi ystäväkseni Fanin ja viettää vuosia sen kanssa yhdessä.
Nämä kuvat saivat minut liikuttumaan nimenomaan onnenkyyneliin. Olen niin onnellinen, että löysin ja sain juuri Fanin ensimmäiseksi omaksi hevosekseni. Vaikka meillä on välillä vähän vaikeaa ja toisinaan niitä vastoinkäymisiä, en vaihtaisi päivääkään siitä että saan punaisen ruunani kanssa tätä tietä yhdessä tallustaa. Toivottavasti meillä on vielä paljon yhteisiä vuosia matkaa kuljettavana. Kiitos Fani, ja ennenkaikkea kiitos Annika näistä upeista kuvista!
Lisää kuvia tulossa blogiin myöhemmin kera kuulumispostauksen!
Kaikki kuvat on ottanut Annika Mäki / Photoma hevosvalokuvaus!