Kirjoitin tämän tekstin suurimmilta osin ennen kuin Fanista aika jätti.
Tiesin, että hyvästien jälkeen ei tuskan keskellä löydy enää sanoja.
Ei niitä meinaa löytyä nytkään. Tänään on viikko tapahtuneesta ja suurin tuska on ehkä
väistänyt ihan vaan sen verran, että pystyy hengittämään, ja julkaisemaan tämän muistokirjoituksen.
Fanin muistolle
Loppuvuodesta 2014 selasin hevostalli.nettiä, kun ilmoitus "Opetusmestari" pomppasi silmilleni. En ollut oikeastaan ajatellut vielä ostavani hevosta, mutta joku siinä ilmoituksessa oli, kun tuli sellainen jännä olo. Pitäiskö kuitenkin? Vastasin ilmoitukseen, ja siitä lähti tapahtumaketju, joka päättyi siihen, että loppiaisena 2015 allekirjoitin kauppakirjat ensimmäisestä omasta hevosestani, jota Faniksi kutsuttiin. Kotiin hänet haettiin helmikuun ensimmäisenä päivänä 2015. Silloin satoi räntää ja keli oli synkkä, mutta allekirjoittanut säteili kuin Naantalin aurinko.
En voi sanoa, että oltiin "match made in heaven" heti ensimetreiltä Fanin kanssa, oikeastaan kaikkea muuta. Olin palannut vasta hiljan parin vuoden tauon jälkeen ratsastusharrastuksen pariin ja loukannut selkäni juuri Fanin oston aikoihin. Perunasäkki hevosen selässä olisi luultavasti istunut nätimmin, kuin minä ensimmäisinä kuukausina. Ensimmäiset kuukaudet Fani vähät välitti minusta, eikä juuri antanut armoa tuoreelle hevosenomistajalle, että olisi edes ollut mitenkään erityisen vieraskorea. Rutiinien kautta arki alkoi rullata ja vaikka ensimmäisenä vuonna oli paljon vastoinkäymisiä, ehkäpä juuri siksi kiinnyin siihen niin kovasti. Ja se kiintyi minuun, kun sama tyyppi tuli päivästä toiseen hoitamaan.
Vuosien saatossa me kuitenkin hitsauduttiin yhteen, meistä tuli tiimi. Sellainen erottoman pari, joka kesti kolhut ja vastaiskut. Ja kyllähän ne vuodet meitä välillä naamaan löikin, ja kovaa. Yleensä eri aikaan - jos Fani oli kunnossa, kuten esimerkiksi kesällä 2018, niin eikös mulla terveys silloin pettänyt. Ja sitten taas toisinpäin, yleensä aina silloin, kun meinasi innostua että tästä se taas lähtee... Mutta kaikki ne vaikeatkin ajat me selvittiin yhdessä, ja nostettiin toinen toisemme pohjalta takaisin. Ne hetket oli hienoja, kun ratsastin jotain vaikeaa tehtävää ja mietin, että me ei oltais vielä vuosi sitten pystytty tähän. Nyt pystytään eikä tää edes ole vaikeaa enää. Joskus pari onnenkyyneltäkin tuli, viimeisimmät viimeisellä ratsastuskerralla, kun tehtiin sarjavaihdot joka kolmella. Ei me kumpikaan sellaisia osattu tehdä, kokeiltiin vaan. Yhdessä nekin oli mahdollista, uskottiin toisiimme ja se riitti.
Upeinta meidän matkalla on ollutkin nähdä se muutos, niin hevosessa kuin ennenkaikkea itsessässään. Joskus näin jossain sellaisen mietelauseen joka osui, "It´s amazing how far you are willing to go, when someone believes in you". Vuosien varrella mukaan on tarttunut upeita ihmisiä, jotka on uskoneet meihin. Kiitos, kun olette vaikeina hetkinä valaneet uskoa muhun ja pysyneet mukana, vaikka aina ei ookaan ollut pelkkää kivaa. Tiedätte kyllä sanomattakin, ketä tarkoitan tässä. Luulen, että Fani uskoi itseensä aina ja tiesi olevansa paras kaikista - se vaan vei vuosia, että myös minä aloin uskoa itseeni ja sitä kautta myös meihin.
Kun tiesin, miten tässä tulisi käymään, ensimmäiset fiilikset oli järjettömän surun lisäksi katkeruus. Tuntui, että kaikki loppuu kesken. Me ei koskaan päästy näyttämään sitä osaamista, mitä kotona tehtiin. Ei päästy starttamaan ensimmäistä kansallista vaativaa, ei aluemestaruuksiin, ei sitä eikä tätä. Hetken surtuani tajusin, tai paremminkin muistin, mitä kaikkea me ollaankaan yhdessä ehditty kokea. Lista on loputon siitä, mitä tein "ekaa kertaa" Fanin kanssa. Se opetti minulle kaiken sen, mitä osaan nyt. Aika loppui kesken, mutta olisi sitä aikaa voinut olla paljon vähemmänkin. Kaikki ne viisi vuotta olivat ihan hemmetin onnellisia vuosia. Kiitollinen olen jokaisesta päivästä, jotka sain täydellisen punaisen tyypin kanssa viettää.
Suurin kiitos kuuluu siis Fanille. Kiitos, että tulit elämääni ja teit siitä monin tavoin niin paljon onnellisempaa kuin osasin koskaan kuvitellakaan. Olemassaolollasi toteutit niin monta unelmaa, etten usko, että ilman sinua niitä koskaan olisin toteuttanut. Opetit minulle kaiken - kärsivällisyyden, herkkyyden, hauskuuden, mutta ennenkaikkea opetit miltä tuntuu saada pyytteettömän eläimen rakkaus ja luottamus. Ei varmasti tule tänä vuonna päivääkään, ettenkö kaipaisi tai muistelisi sinua.
Olen pidemmän aikaa jo miettinyt, joko olisi aika herättää blogi eloon? Viimeisin postaus täältä löytyy 1.9.2017, joten 1,5 vuodessa on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä.
Aloitetaanko siis kertomalla siitä, mitä vuonna 2018 tapahtui?
Muutto
Vuosi 2018 vaihtui erittäin jännittyneissä fiiliksissä. Olin juuri ennen vuodenvaihdetta saanut tietää, että jonottamani tallipaikka oli avautunut meille. Olin jo tovin pohtinut tallipaikan vaihtoa lähemmäksi kotiamme, sillä pitkät työpäivät ja kohtalainen työmatka rassasi. Aika tuntui loppuvan kesken jokaisesta päivästä, ja auton ratissa tuli istuttua enemmän kuin tarpeeksi. Näin ollen kotoamme vain 10 minuutin ajomatkan päässä oleva talli oli täydellinen sekä sijainniltaan että palveluiltaan meille.
Muutimme uuteen talliin 12.1.2018, ja Fani asettui sinne heti rennoin mielin. Se oli ensimmäisestä päivästä alkaen siellä kuin kotonaan, mikä ei sinänsä ole ollut mikään itsestäänselvyys. Fani on ollut hieman stressaajatyyppi näissä muutoissa, syönyt huonosti ja huudellut kavereiden perään alkuun. Nykyisessä kodissaan tätä stressaajatyyppiä ei ole liiemmin näkynyt, talliympäristö tuntuu sopivan herralle paremmin kuin hyvin!
Itselle muutto taisi kuitenkin ottaa hieman kovemmalle kuin Fanille. Vanhasta talliporukasta oli tullut "talliperhe" ja sieltä oli muodostunut useampi rakas ystävyyssuhde. Kyllä sitä tuli kyynel jos toinenkin vieritettyä, kun viimeisen kerran vanhan tallin oven laitoin kiinni ja rakas porukka jäi sinne. Uusi talliporukka on kyllä myös ihan todella mukavia tyyppejä, että sen puoleen kotiutuminen oli nopeaa. Ja mikä parasta, vanhan talliporukan kanssa on pidetty edelleen yhteyttä joten vaikka tallipaikka vaihtui, ystävyys säilyy!
Fani uudessa kodissa ensimmäistä päivää :)
Emmin terveys
Ratsastin vuonna 2017-2018 satunnaisesti siskoni suomenhevosella Matamilla. 3.2.2018 meille sattui pieni onnettomuus, jossa hevonen kaatui yllättäen laukatessa kyljelleen ja oli senteistä kiinni, etten jäänyt sen alle. Suurimmat kolhut taisi onnettomuudessa ottaa hevosen satula, mutta tästä onnettomuudesta alkoi itsellä hyvin haastava vuosi oman terveyteni kannalta.
Muutama viikko tämän onnettomuuden jälkeen minulla alkoi eräänä sunnuntai-iltana yllättäen alavatsa sattua. Ensin kipu tuntui vain ilmavaivoilta, mutta aika pian illan kuluessa tajusin, että kyse on jostain muusta. Seuraavana päivänä työterveydessä voimistunut vatsakipu paljastui tulehtuneeksi umpisuoleksi, ja työpäivä vaihtuikin Tyksin päivystykseen. Maanantai-tiistai välisenä yönä tulehtunut umpisuoli poistettiin leikkauksessa, ja seuraavana päivänä kotiuduin kolmen viikon liikuntakiellon kera. Ihana tallikaverini huolehti Fanin liikutuksesta sairauslomani aikana, ja sain parannella leikkaushaavoja rauhassa kotona.
Kun ostin Fanin neljä vuotta sitten, parantelin silloin ratsastusonnettomuudessa loukkaamaani selkää. Silloin epäilty diagnoosi oli SI-nivelen murtuma, joka silloin "paranikin" lähes oireettomaksi. Kuitenkin tässä viime vuosina selkä on kipuillut ajoittain erittäin paljonkin, ja esimerkiksi kesällä 2017 ennen meidän häitä jouduin pitämään taukoa ratsastuksesta selkäkipujen takia. Selkä on myös vuosien saatossa jäykistynyt ja huomasinkin vuoden 2018 alussa, että en saa enää nostettua koirien vesikuppeja lattialta. Aamuisin sängystä nouseminen oli vaikeaa, ja vei muutaman tunnin aamusta, että selkä vähän vertyi. Istuminen töissä oli tuskaista, autolla ajosta puhumattakaan, ja ratsastaessa samat kivut alkoivat häiritä taas treenausta. Viimeinen niitti taisi olla se, kun keväällä 2018 valmennuksen jälkeen tulin hevosen selästä alas ja jalkojeni osuttua maahan sain ns. halvausoireita, eli en hetkeen tuntenut toista jalkaani ollenkaan. Selässä tuntui viiltävää kipua joka ylsi niskaan asti, ja hetken mietin, lähteekö minulta taju.
Magneettitutkimuksen jälkeen uutiset selästäni olivat huonoja - selässäni on ollut traumaperäinen nikamakaarien katkeama, jonka toimesta kaksi nikamaa ovat puristuneet yhteen, välilevy pullistunut niiden välistä, ja nyt nikamat ovat alkaneet luutua väärään asentoon aiheuttaen nikamasiirtymää selkärankaan. Tämä aiheutti valtavaa, tuskaista kipua selkääni ja ainoa järkevä vaihtoehto oli leikkaus. Sain tiedon perjantaina, ja seuraavan viikon keskiviikkona makasinkin jo Terveystalo Pulssin huoneessa odottamassa leikkausta. Muistan leikkauspäivästä hyvin sen, kun hoitajat tulivat hakemaan minua leikkaukseen ja ilmoitin tomerasti lääkepöllyissä, että minähän kävelen itse leikkaushuoneeseen. Olen varmasti ollut hieman koominen näky käytävällä leikkausvaatteissani, kun hoitajat ovat kiikuttanut perässäni sänkyä jossa olisin voinut yhtä hyvin leikkaussaliin matkustaa, mutta jostain syystä sillä hetkellä halusin kävellä sinne itse.
Leikkauksen jälkeen ekaa kertaa katsomassa Fania, 6.5.2018
Minut leikkasi kokenut ortopedi, joka itse asiassa on leikannut isäni selän myös kahdesti. Leikkauksessa vasemmasta lantioluustani otettiin ortopedin mukaan kahvikupillinen luuta, ja se istutettiin selkärankaani tukemaan nikamia. Leikkausta ennen suurin pelkoni oli nukutus, sillä aiemmin helmikuussa leikatun tulehtuneen umpisuolen jäljiltä kärsin voimakasta pahoinvointia nukutusaineesta. Tuo pelko oli kuitenkin turhaa, kuin kaikki muukin jännitys, sain hyvän alkuhoidon Terveystalossa ja kotiin pääsin kahden sairaalayön jälkeen.
Valmentajani otti Fanin ratsutukseen sairauslomani ajaksi, joten F oli tehotreenissä kaiken tämän ajan kun itse kuntoutin selkääni. Ensimmäisen kerran hevosen selkään kipusin 1.7.2018, eli päivän vajaa 2kk selkäleikkauksesta. Selkä ja koko kroppa tuntui vieraalta, mutta olo oli heti ensimmäisestä ratsastuskerrasta yllättävän hyvä. Toki kunto oli ihan järkyttävän huono, ja kroppa kipeytyi ratsastuksista enemmän mitä olin etukäteen ajatellut. Elo-syyskuussa kuitenkin pystyin jo palaamaan kunnolla ratsastuksen pariin, kivuttomalla selällä!
Ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen selässä 1.7.2018
Fanin terveys
Kesäkuussa valmentaja soitti tallilta eräänä sunnuntai-iltana, Fani on ähkyssä. Kesähelteet olivat laukaisseet huonosti juovalle Fanille ummetusähkyn, ja siinä sitten soiteltiin päivystäjää paikalle. Yöllä tallille ajellessa mietin, että onneksi asumme vain 10 minuutin ajomatkan päässä! Yöllä Fanin olo tuntui hieman helpottaneen, mutta aamulla vastassani oli jälleen huonovointinen hevonen. Saimme tutun eläinlääkärin paikalle päivällä, jolloin Fani letkutettiin. Illaksi ähky onneksi laukesi ja hevosen olo helpottui silminnähden. Huh, selvittiin helpotuksella!
Tiputuksessa sunnuntai-iltana ähkyn alettua
F oli koko kesän 2018 upeassa treenikunnossa, huokailin kentän laidalla seuratessani sen olemusta ja liikkumista valmentajani kanssa. Kuitenkin syksyllä 2018 sen liikerata alkoi hiljalleen muuttua huonompaan suuntaan, ei nopeasti, vaan hitaasti hiipien. Oli parempia ja oli huonompia päiviä, mutta se mikä oli muuttunut pysyvästi oli hevosen jäykkyys liikkeelle lähtiessä. Lopulta tilanne eskaloitui siihen, että Fani alkoi ontua vasenta takajalkaansa.
Röntgenkuvat paljastivat nivelrikkomuutokset molemmissa takakintereissä. Kinnerpateiksi kutsutut nivelrikkomuutokset kintereissä aiheuttivat sille kipua ja jäykkyyttä liikkeessä. Oikea kinner oli parempi, mutta ontuvan jalan vasen kinner vaati välitöntä hoitoa. Aloitimme kipulääkekuurin, ja muutamaa viikkoa myöhemmin kinner piikitettiin kortisoni-hyaloronihappo-yhdistelmällä klinikalla. Kokenut eläinlääkäri Olli Kauko lupaili liikkeen parantuvan kuukaudessa, ja siihen asti pitäisi mennä hiljaksiin hevosta kuunnellen, mutta tasaisesti liikkeessä pitäen.
Klinikalla 11.10.2018
Vuosi 2018 muutti minut.
Vuosi 2018 muutti ajattelutapaani merkittävästi, ja omat terveydelliset vaikeudet laittoivat arvomaailmani hieman uusiksi. Päädyin kotihoitoon kahden eri leikkauksen toimesta melkein kolmeksi kuukaudeksi. Enää terveys ei ole itsestäänselvyys minulle. Kotona sairauslomalla ollessani tajusin myös, että olin pitänyt itseäni viime vuodet aikalailla kuolemattomana, ja ennenkaikkea korvaamattomana. Oli toisaalta ahdistavaa ja silti niin vapauttavaa tajuta, ettei firma kaadu vaikken hetkeen nyt olekaan töitä siellä tekemässä. Toisaalta taas, kun palasin takaisin töihin, omaa työtä ja työpaikkaa osaa taas arvostaa ja terveyttä siinäkin, että pystyy tekemään rakastamaansa työtä. Kotona opin elämään "seinien kaatuessa päälle", ja omasta kodista tuli entistä rakkaampi paikka, kun siellä tuli niin paljon aikaa vietettyä.
Vuosi 2018 oli opettava mutta erittäin rankka vuosi. Selkäleikkauksen jälkeen kivut lähtivät, mutta muulta osin kroppa meni huonompaan kuntoon. Kun alamäki alkaa, sitä on vaikea hidastaa varsinkin, kun takana on pitkä kuntoutusjakso ja siitä hypättiin taas suoraan hektiseen arkeen ja kiireeseen. Omasta kropasta pitää pitää huoli. Sen takia vuosi 2019 starttasikin täydellisellä elämäntaparemontilla, josta kerron teille lisää myöhemmin.
Onko blogilla enää lukijoita, kiinnostaako teitä kuulla meidän kuulumisia lisää?
Olisi kiva kuulla myös teistä! Tervehdykset viestikentässä ovat enemmän kuin tervetulleita! :)
PS. Löydät meidät myös instagrammista, kannattaa ottaa tili seurantaan sillä sinne päivittelen mm. stoorin puolelle meidän kuulumisia usein! :)
Heippa pitkästä aikaa niille, ketkä blogiani ovat vielä eksyneet lukemaan!
Blogi on ollut suljettuna vuoden vaihteesta lähtien. Syy blogin sulkeutumiselle on ollut yksinkertaisesti oman ajan riittämättömyys blogia kirjoittaa. Halua ja intoa kirjoittaa kyllä löytyy, mutta turhauttaa kun aikaa kirjoittamiseen ei tahdo löytyä. Iltaisin on niin poikki, ettei jaksaisi edes ajatusta uhrata mihinkään verbaalisuutta vaativaan tehtävään. Nyt kuitenkin kevätauringon innoittamana yritän herätellä blogia jossain määrin takaisin henkiin.
Blogi on toiminut omana henkilökohtaisena päiväkirjanani, johon kirjoittelen Fanin ja minun kuulumisia ja sellaisena aion sen myös jatkossa pitää. Jossain kohtaa blogin aktiivisimpina aikoina huomasin kirjoittavani blogia enemmän lukijoilleni kuin itselleni, ja siinä kohtaa mentiin metsään. Blogin ei ole missään vaiheessa pitänyt olla ensisijaisesti yleisöä viihdyttävä vaan itselleni paikka jossa avautua arjen asioista ja johon voin palata muistelemaan menneitä hetkiä Fanin kanssa. Sellaisena sen on siis myös pysyttävä, jotta oma mielenkiintoni kirjoittamista ja blogia kohtaan säilyy jatkossakin riittävänä :)
Mutta sitten asiaan, mitä meille nykyään kuuluu?
Meille kuuluu pelkkää hyvää. Fani kääntyi vuoden vaihteessa 16 vuotiaaksi, mutta vuosi lisää mittarissa ei sen vauhtia ole hidastanut mitenkään. Päinvastoin, uskon että Fani on kuin viini, se vaan paranee vanhetessaan ;) Talven treenikausi oli ehjä ja tehokas, päästiin tekemään paljon ja nostettiin tasoa treeni treeniltä. Tammikuussa käväistiin rataharjoituksissa ratsastamassa meidän yhteinen ensimmäinen vaativa, ratana Vaativa B:0 ja tulos 62% ja risat. Samalla viime kaudelta kummittelemaan jäänyt kisajännitys ja siihen liittyvä epäonnistumisen pelko karistettiin pois, nyt voi oikeasti suunnitella kisakalenteria ilman stressiä ja "painoa harteilla". Ratavideo löytyy Facebook-tililtäni.
Satula meillä meni jälleen vaihtoon, ja tällä kertaa vaihdettiin kokonaan merkkiä. Nyt toivon ja uskon että Childericin yksisiipinen, Fanille erinomaisesti istuva koulusatula on tullut meille jäädäkseen. Allekirjoittanut ei ko. satulaan ensisilmäyksellä rakastunut, mutta hevonen rakastui kyllä. Se on liikkunut uudella satulalla ihan uskomattoman hyvin alusta alkaen. Allekirjoittanutkin on pikku hiljaa tottunut satulaan niin ulkonäöllisesti kuin istunnallisestikin.
Alla pätkää treeneistä tammikuussa 2017.
Huhtikuussa pyörähdettiin Korpimäessä Paimion Ratsastajien järjestämissä 1-tason koulukisoissa, luokkana Helppo A:10 2011. Nämä kisat toimivat samalla kauden aloituskisoina. En saanut Fania verryttelyssä ihan niin hyväksi mitä olin toivonut ahtaanlaisen verkan takia. Päätin verrytellä maneesissa radan päädyssä, koska ulkona satoi vettä. Tämä oli virhe, sillä ahtaassa tilassa verrytteli parhaimmillaan 4-5 ratsukkoa samaan aikaan enkä saanut Fania tarpeeksi pohkeesta eteenpäin. Sain hieman tilannetta korjattua radalla ennenkuin aloitin suorituksen - kun sain siirtyä aitojen sisäpuolelle, päästelin pienen tovin kunnolla laukkaa eteenpäin. Tämä onneksi nollasi tilannetta ja rata oli kuin olikin ihan ok. Yksi isompi virhe tuli kun Fani rikkoi toisen vastalaukan mutta sain sen hyvin korjattua. En ollut radan jälkeen mitenkään hirveän tyytyväinen, koska Fani ei tuntunut niin hyvältä kuin mitä olisin toivonut. Loppusijoitus oli kuitenkin neljäs ja ensimmäinen ei sijoittunut, joten ei huonommin ensimmäisiksi kauden kilpailuiksi!
Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt enemmän tai vähemmän harakoille treenien suhteen. Ensin meillä sattui Fanin kanssa pieni haaveri, kun Fani astui jalkani päälle ja muutama varvas otti aika hyvin nokkiinsa tapahtuneesta. Viikon verran liikkuminen teki kipeää ja näin ollen kova treenikin sai jäädä, kun ratsastussaapas ei tahtonut jalkaan mennä. Kun jalka alkoi olla kunnossa, sairastuin vuosituhannen jäätävimpään flunssaan ja koko viime alkuviikko meni kotona nukkuessa. Ensimmäisen kerran treenattiin kunnolla perjantaina, ja silloinkin kevensin koko tunnin ja pidin taukoja välissä, sillä kova yskä on kiusannut edelleen.
Vähäisistä treeneistä huolimatta päätin lauantaina käydä oman seuran rataharjoituksissa testaamassa tammikuussa ratsastamaani rataa Vaativa B:0 uudestaan. Lauantaina keli oli melkoisen hurja; voimakas, puuskainen tuuli ja vaakatasossa satanut räntä ei houkutellut mutta onneksi matka ei ollut kisapaikalle pitkä, kun ne järjestettiin naapuritallilla johon käveli meidän tallilta hevosen kanssa vajaa 10 minuuttia. Fani oli melkoisen säpäkällä tuulella, johtuen kelistä sekä varmasti myös tavallista kevyemmästä viikosta oman sairasteluideni johdosta.
Verryttelyssä oli hetkittäin sellainen fiilis että hevonen ei ole ihan kuulolla, mutta toisaalta taas Fani liikkui pohkeesta hyvin eteenpäin ja oli sellainen fiilis että hetkittäin pystyi vaan fiilistelemään kun hevonen liikkui tosi hyvin! Itse radalla Fani olikin sitten jopa vähän turhankin kuumahko, lisätty käynti meni ihan pipariksi (F ei kävellyt askeltakaan...) ja alkutervehdyslinja oli myös melko eksoottinen... Mutta paljon hyviä pätkiä oli mukana, mm. molemmista avotaivutuksista tuli 7 ja keskilaukasta 7,5! Ravilisäykset tuntuvat nyt tökkivän jostain syystä ihan toden teolla, ne on koko alkuvuoden menneet radalla huonosti ja niihin pitää nyt kiinnittää enemmän huomiota treeneissä. Käyntiä on treenattu paljon ja se onkin parantunut mielestäni huimasti, mutta lauantaina Fani ei antanut ratsastaa käyntiä ulos joten ne pisteet oli kyllä iso pettymys.
Mutta treenit jatkuvat, ja kisakalenteria päivitellään sitä mukaa kun tuntuu siltä että olis kiva mennä jotain starttaamaan. Varsinaisia kisatavotteita ei olla tälle kaudelle sen suuremmin asetettu, tietysti olisi mukava päästä jo oikeissakin kisoissa tällä kaudella Va B starttaamaan mutta katsotaan miten treenit ja muut sujuu! Heinäkuussa Fanille tulee pieni loma johtuen omista hääkiireistä, ja sitten elokuussa ollaan viikko häämatkalla jonka ajan F saa myös lomailla. Yhdet kisat näillä näkymin meiltä jää välistä hääjuttujen takia, mutta aika hyvin kisakalenteri muotoutuu häähömpötysten ympärille :)
// edit. postaus on kirjoitettu keskiviikkona 16.11. mutta julkaistu vasta 17.11. \\
Viime aikoina on ollut (taas) aivan järkyttävä kiire. Tälläkin hetkellä istun junassa matkalla Helsingistä Turkuun. Päivä on kulunut seminaarin merkeissä Helsingissä, ja herätys oli 4.30 aamulla. Kaiken kiireen keskellä halusin kuitenkin tulla kirjoittamaan teille meidän kuulumisia koska aiemmista postauksista on käynyt ilmi, että tätä (huonosti hoidettua) blogia lukee edelleen kiva määrä ihmisiä! Kiitos että olette jaksaneet lukea ja olla mukana meidän elämässä, vaikka olenkin ollut blogin kanssa epäaktiivinen :)
Olen useita kertoja jo hehkuttanut täällä blogin puolella, kuinka ihana talli ja talliporukka meillä on. Nytkin kun kärsin jatkuvasta työkiireestä, ei minun kuitenkaan tarvitse stressata Fanista. Minulla on yksi vakio "lainakuski" Fanille tallilla, joka mielellään liikuttaa sitä minun ollessa kiireinen. Tällä viikolla hän huolehtii ruunan liikuttamisesta muutamana päivänä, jotta itse saan keskittyä töihin ja samalla myös omaan jaksamiseen.
Syksy on aikaa, jolloin minun on kaikista vaikeinta saada voimaa tai energiaa mistään. Pimeys, märkä, kylmyys ja koleus jotenkin "jäädyttävät" minut ja marraskuu on näistä syksyn kuukausista ehdottomasti pahin. Asiaa ei auta koko syksyn lisääntyvä työmäärä, joka huipentuu normaalisti joulukuun puoleen väliin. Olisi niin kiva päästä valoisaan aikaan tallille, mutta tällä hetkellä ei ole pienintäkään mahdollisuutta pitää aamuvapaita tai lyhentää päivää iltapäivistä. Illat on pimeitä ja väsymys painaa... Voimaa jaksamiseen olen saanut ihanilta tallikavereilta, joiden kanssa treenataan pimeissä illoissa yhdessä ja tsempataan toinen toisiamme. Kotona ihana mies ymmärtää ja tukee. Onni on oma tukiverkosto joka oikeasti on kultaakin arvokkaampi tällaisina hetkinä, kun omat voimat ovat hieman äärirajoilla.
Klippasin Fanin uudelleen, kun se tuntui kasvattavan vielä karvaansa. Nyt jätin jalat ja pään klippaamatta, katsotaan koska alkaa kaduttamaan... ;)
Fanille tehtiin pari viikkoa sitten meidän luottoeläinlääkärin toimesta terveystarkastus, joka tehtiin tällä kertaa suppeammalla kaavalla koska tiedossa ei ollut mitään ongelmia tai "syitä" joita olisi pitänyt alkaa tutkimaan. Eläinlääkäri teki ensin kliinisen tutkimuksen, jonka jälkeen katsottiin Fanin liikkuminen liinassa ja lopuksi vielä taivutuskokeet. Ajatus oli, että mikäli hevonen reagoi taivutuksiin, otetaan mahdollisesti röntgenkuvia tai ultrataan. Mutta aihetta kuviin tai ultraan ei ollut, kaikki oli kunnossa. Edes heinäkuussa 2015 loukattua hankosidejalkaa eläinlääkäri ei nähnyt tarpeelliseksi tutkia - jalka oli kuiva, loukkaantumiskohta siisti eikä hevonen reagoinut taivutuksiin. "Lääkkeeksi" eläinlääkäri määräsi voimaharjoituksia ja latua vaan - ja sitähän me sitten ollaan tehty! :)
Treenissä Fani on ollut kaikin puolin tosi hyvä, ollaan testattu nyt hieman erilaista kuolainta koska perus kolmipalalla minulla on toisinaan ollut sellainen olo ettei Fani tukeudu kuolaimeen tarpeeksi hyvin. Nyt meillä on testissä Sprengerin RS oliivikolmipala-kuolain, jossa on muotoiltu kielentila ja oliivirenkaat. Oliivikuolaimessa on puolensa: toisaalta Fani hakeutuu tuntumalle tällä kuolaimella paremmin, mutta se tulee myös ajoittain hieman vahvaksi ja koska kuolain on kovin hidas, käden pitää olla entistä nopeampi koska pidätteet menevät hitaammin läpi. Perus pakkaspöhinävirtaa on myös tuntunut riittävän, kovemmankaan treenin jälkeen hevonen ei ole vaikuttanut väsyneeltä vaan lähinnä siltä että nyt on tarpeeksi verrytelty, mitä tehdään seuraavaksi..?
Viime viikolla tehtiin jo oikeasti ihan vaikeita juttuja valmennuksissa, alkuviikon valmennuksessa treenattiin vaihtoja, ensin uralla ja sitten pituushalkaisijalla. Fani kuumenee vaihdoista vielä jonkin verran, varsinkin toiseen suuntaan joka on sille vaikeampi. Vasemmalta oikealle-vaihdot ovat sille jostain syystä vaikeampia, ja niitä se ennakoi enemmän "keräämällä kierroksia". Oikealta vasemmalle vaihdot ovat sujuvampia, jolloin se malttaa odottaa eikä kuumene niin paljoa. Toispuoleisuus vaihdoissa johtuu luultavimminkin minusta. Olen liikaa kiinni oikeassa enkä saa vasenta jalkaa kunnolla läpi. Tämä heijastuu juuri vaihdoissa. Vaihtotreenit on kuitenkin nyt ihan "uusi" juttu minulle, eikä Fanikaan niitä ole viime vuosina kovasti treenannut. Joten annettakoot se anteeksi, ettei heti kaikki suju kuin leikki :)
Kevyen hölkkäpäivän meno näyttää yleensä tältä! :)
Sunnuntain valmennuksessa tehtiin treeniä teemalla "kaksi ohjaa, kaksi pohjetta" eli keskityttiin saamaan hevoset kahden ohjan väliin ja pohkeen eteen. Tehtiin paljon avoja ja sulkuja ympyrällä kaikissa askellajeissa, ja myös rekvenssi-taivutuksia. Tässä näkyi selkeästi, missä askellajissa meidän ongelmat on - ravissa. Käynnissä ja varsinkin laukassa, johon on tullut paljon voimaa ja kantokykyä, tämä oli suhteellisen helppoa mutta ravissa oli ajottain hakemista ja sellaista rentoa ja sujuvaa en harjoituksesta ravissa saanut niin hyvin kuin olisin halunnut. Laukassa tehtiin lopuksi sulkuja uraa seuraten, ja Fani suoritti hyvin. Sulut ovat parantuneet mielestäni lähiaikoina huomattavasti. Ravissa se vaikeus niissäkin on, mutta ravia pitää nyt vaan työstää ja löytää taas se hyvä työskentelyravi jossa sulutkin sujuu.
Että tällaisia kuulumisia meille tällä kertaa! Videomateriaalia en ole saanut (valitettavan) pitkään aikaan, kun tu parempi puolisko ei ole raahautunut kanssani tallille, mutta voisin koittaa hänet saada jotain valmennusta kuvaamaan lähiaikoina. Kiinnostaisiko teitä katsoa videota meidän menosta? :)
Viime viikko oli kaikin puolin aika mielettömän ihana. Heti viikon alussa tiistaina mulla oli syntymäpäivä, jota sain viettää ihanien ja rakkaiden ihmisten kanssa. Käytiin parhaan ystäväni kanssa nauttimassa kanelikahvit ja cupcaket Pink Vanilla Dessertsissä ja myöhemmin syötiin kullan kanssa kuuden lajin menu Kaskisissa. Molempia paikkoja en voi kuin lämpimästi suositella, wau millaisia ravintoloita ja kahviloita Turusta löytyykään! Syntymäpäivälahjaksi M päästi mut shoppailemaan Suomen Ratsutarvikkeeseen hänen kukkarollaan. Paras lahja ikinä, väitän että on kyllä kenen tahansa hevosihmisen unelmalahja saada shoppailla hevostarvikeliikkeessä toisen kukkarolla ;) Mukaan tarttui Lami-Cell:in uusi kypärä, sekä Horse Comfortin turvajalustimet ja niihin vielä Mountain Horsen jalustinkumit jotka sopivat omiin MH:n saappaisiini. Turvavarusteita siis kerrakseen!
Mun syntymäpäivä kiteytettynä kuviin :)
Viime viikolla ei Fanin kanssa tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä. Kelit on pysyneet hyvinä, niin ollaan menty vallan vielä ulkona. Maastoiltu ollaan viikottain, ja yritetty pitää treenikalenteri mahdollisimman monipuolisena :) Ilmat on lähi aikoina selkeästi viilentyneet, joten olen saanut kaivaa niin toppatakin kuin villaviltinkin kesäsäilöstä esiin. Fanillekin vaihdoin paksumman talliloimen ja kesäloimi on vaihtunut syksyn ulkoloimeksi. Parin kuukauden päästä on jo melkein joulu, hullua!
Perjantaina oli valmennus, mutta tällä kertaa ei treenattukaan ihan "normi"juttuja vaan joogattiin! Fani oli ihan älyttömän hyvä ja oli kyllä todellinen hyvänmielen tunti, näitä lisää :) Meidän tallilaiset käy ahkerasti joogaamassa hevostensa kanssa ja sitä kautta se on itsellekin tullut jo tutuksi. Joogassa tavoitellaan kyljistään ja selästään pehmeää hevosta. Siinä muodolla ei oikeastaan ole mitään merkitystä, niska pitää olla mahdollisimman alhaalla ja selkä mahdollisimman ylhäällä. Aion ehdottomasti mennä seuraavan kerran joogaamaan, kun "joogaguru" Visconte Simon Cocozza tulee valmentamaan Suomeen!
Tällaista joogajumppaa me tehdään paljon Fanin kanssa tällä hetkellä, jotta saataisiin selkä, varsinkin risti -ja lanneselän alue, sekä takajalat kunnolla töihin ja liikkumaan oikein. Paljon takaosajohteisia väistöjä, etuosakäännöksiä, voltteja jossa taivutetaan "yli" ja ohjaa syötetään kohti suuta kun hevonen antaa niskastaan periksi. Näiden harjoitteiden avulla olen saanut Fanin ihan uskomattoman elastiseksi ja pehmeäksi kropastaan! Tässä vielä hyvä video mistä näkee juurikin näitä harjoitteita joita Fanin kanssa joogatessa teen:
Eilen juoksutin ruunan kentällä, ja pieniä vihreitä miehiä tuntui olevan liikenteessä tai Fantsulla muuten vaan ihan hirmuisesti liikaa virtaa.. Allaoleva video sen todistaa :D Tällä viikolla Fanilla on tiedossa lisää joogaa, ja perjantaina treenataan normaaliin tapaan valmennuksessa. Olisi kiva päästä vähän hyppäämään tai tekemään puomeja Fanin kanssa, katsotaan saanko aikaiseksi rakentaa meille rataa kentälle joku päivä!
Fire and ice
This love is like fire and ice
This love is like rain and blue skies
This love is like sun on the rise
This love got me rolling the dice
Don't let me lose
Still falling for you
Brighter than gold
This love shining brighter than gold
This love is like letters in bold
This love is like out of control
This love is never growing old
You make it new
Still falling for you
And just like that
All I breathe
All I feel
You are all for me
I'm in
And just like that
All I breathe
All I feel
You are all for me
No one can lift me, catch me the way that you do
I'm still falling for you
Tämä syksy on ollut poikkeuksellisen kaunis ja kaikinpuolin ihana. Kelit ovat suosineet ja mieli on pysynyt virkeänä, kun aurinkokin on vielä näyttäytynyt meille lähes päivittäin. Olen niitä ihmisiä, joihin syksyn ja talven pimeys vaikuttavat varsinkin alkuun melko voimakkaasti. Saan energiaa auringosta ja lämmöstä, kylmä ja kolea taas saavat minut "syysmasennuksen partaalle" - käpertymään peiton alle lämpimään ja odottamaan parempia kelejä. Marraskuussa, kun on pimeää, märkää ja koleaa, käyn itseni kanssa saman keskustelun siitä, miksi olenkaan valinnut ulkoilmaharrastuksen... Toisaalta jokaisessa vuodenajassa on oma viehätyksensä, mutta marras-joulukuun pimeys ja vesisateet saavat kyllä sisäisen mukavuudenhaluisen Emmin valloilleen ja tallireissun sijaan sohva kuulostaisi paljon paremmalta idealta ;)
Toinen, ketä nauttii lämmöstä ja auringosta, on Fani. Lämmin ja aurinkoinen syksy on ollut varmasti myös sen mieleen. Olemme päässeet maastoilemaan viikottain, laukkailemaan kuiville sänkipelloille ja olemme muutenkin nauttineet auringon valosta päivittäin. Fanin viikkokalenteri muuttuu väkisinkin yksipuoleisemmaksi kun kelit huonevat ja päivät lyhenevät, maneesista tulee loppuvuotta kohden yhä tutumpi paikka. Kun sateet ja kylmyys alkavat, alkaa myös yksi Fanin "inhokkiasioista", nimittäin loimittaminen. Se ei ole koskaan ollut erityisen ilahtunut loimituksesta, mutta toisaalta palelee ihan älyttömän helposti joten ilmaankaan ei kuitenkaan pärjäisi. Tosin loimia meillä on pidetty jo tovi, mutta toistaiseksi on pärjätty pelkän talliloimen voimin niin sisällä kuin ulkonakin.
Nyt nautitaan siis syksystä vielä kun sitä on kauniina meillä jäljellä, ja otetaan kaikki ilo irti siitä!
