maanantai 25. tammikuuta 2016

#68 Juhlavalmisteluja

Eihän se viikonloppu sitten loppujen lopuksi mennyt niinkuin alunperin sen suunnittelin. Lauantaina oli upea keli, mutta en saanut ketään kuvaajaa paikalle ikuistamaan meitä aurinkoiseen talvipäivään. Treenattiin hangessa, auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta, vaihtoja ja muuta mukavaa, Fani oli upea :) Sunnuntaiksi oli taasen sovittuna kuvaus, mutta sunnuntaiaamu valkeni lumimyräkkään ja todettiin, että siirretään kuvaus paremmalle kelille. Lämpötila lähenteli nollaa, ja taivaalta satoi kämmenenkokoisia räntälänttejä, ei hyvä yhdistelmä kuvaamiseen. Fanille tulee todella helposti isot lumitilsat kavioihin, joten nollakelit ovat vihoviimeinen juttu sen kanssa ulkoiluun. Tilsakumeja en ole sille laittanut, koska sen huonokuntoiset säteet huononevat niistä entisestään.

Nyt pistetään kädet ranteita ja kyynerpäitä myöten ristiin ja toivotaan, ettei kaikki lumi sulaisi pois luvattujen vesisateiden ansiosta. Ensiviikonloppuna nimittäin tarvittaisiin hieno keli, silloin otetaan erittäin tärkeitä kuvia, nimittäin minun ja Fanin yksivuotiskuvia! Ensiviikon maanantaina tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun haettiin Fani kotiin ja meidän yhteinen taival alkoi. 2.2. eli ensiviikon tiistaina juhlitaankin sitten blogin yksivuotissyntymäpäiviä, silloin tulee kuluneeksi tasan vuosi ensimmäisestä postauksesta! Juhlahumua on siis tiedossa niin blogin puolella kuin oikeassakin elämässä :)

Monia varmaan kiinnostaa tietää, mitä blogin puolella tapahtuu 1 v. synttäreiden kunniaksi? Kaikkea en vielä paljasta, mutta tiedossa on ainakin blogihistorian ensimmäinen arvonta jossa arvotaan upea palkinto! Lisäksi tiedossa on muutakin spesiaalia ja normaalista poikkevaa, joten pysykää kuulolla! Suosittelen lämpimästi kirjautumaan blogin viralliseksi lukijaksi oikeasta sivupalkista, jos et vielä sitä ole tehnyt ja luet blogia anonyymisti. Arvonta nimittäin suoritetaan vain rekisteröityjen lukijoiden kesken ;)

Palatakseni vielä lyhyesti viikonloppuun ja viikonlopun treeneihin, meillä sujuivat treenit erittäin vauhdikkaasti. Fani on löytänyt kaasuvaihteen nyt ihan tosissaan, ja liikkuu paremmin kuin koskaan ennen minun aikanani. Valmentaja totesikin eilen, että "vaikka se nyt sua vähän kuskaakin, niin en voi olla kuin tyytyväinen miten hyvin se liikkuu eteenpäin!" ja näinhän se tosiaan on. Hevonen vähän kuskaa pilottia paikoitellen treeneissä, kun kuski ei tajua irrottaa siitä maagisesta ohjasta ja ratsastaa jalalla. Jään helposti Fanin kuumentuessa pitämään sitä edestä, kun pitäisi muistaa ratsastaa jalalla silloinkin kun tuntuu että kaasua on jo tarpeeksi, ja vähän liikaakin... Positiivinen ongelmahan tämä toki on, että vauhtia on jo liikaakin, mutta pitää nyt todenteolla keskittyä siihen että käsi päästää eikä jää vetämään vaikka hevonen ajoittain olisikin lentoon lähdössä.

Tällä viikolla tiedossa on treeniä ja lepoa - sopivassa suhteessa molempia. Valmentaja ratsastaa Fanin yhtenä päivänä, valmennus luultavasti toisena. Puomeja ja kavaletteja haluaisin kovasti ottaa nyt treeniin myös mukaan, kun niitä ei olla menty hävettävän pitkään aikaan. Joten tavoitteeksi asetan, että tällä viikolla yhtenä päivänä mentäisiin myös niitä. Kelit näyttävät säätiedotuksen mukaan treenin kannalta hyvää, lumien kannalta huonoa. Voi kun talvi ja pakkasevat jäisivät vielä kuukaudeksi tai pariksi, aloin vasta tottua kylmään ja lumeen... :)

Mukavaa viikonalkua kaikille blogin lukijoille!


Vuosi ja viikko sitten oli lunta, ja satoi silloin koko päivän lisää vaan :)

4 kommenttia

  1. Oi, arvonta! Rakastan arvontoja! Kovin on vuosi mennyt nopeasti.

    Mulla on sama ongelma, että jään helposti vetämään vastaan jos hevonen kuumuu alla. Olenkin nyt ottanut sen oikein kunnolla treenin alle, että muistan välillä päästääkin siitä ohjasta. Hyvä tapa tähän on rapsuttaa hevosta kaulalle, meillä toimii se tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin muistaa tämä rapsuttelu taas paremmin, kiitos vinkistä! Silloin on tosiaan pakko päästää irti ohjasta. Ja kiva että arvonta kiinnostaa :)

      Poista
  2. noni, nyt onnistu lukijaksi liittyminen. Kyselin tästä hevosesta sillon itsekkin kun olin hevosta ostamassa, mutta Kalle kerkesi viedä sydämmen ennen kun kerkesin koskaan edes sopimaan tästä koeratsatusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ihan totta! No mutta johan sattui! Tervetuloa lukijaksi :)

      Poista