Erikoispostaus 2: 2015

Nyt kun vuosi alkaa olemaan pikku hiljaa lopuillaan, olisi aika ynnätä tämä vuosi pakettiin. Mitä tuli tehtyä, mitä koettua, mitä tuli opittua. Vaikka blogi kokikin pienen taantuman joulukuussa, pyrin nämä suunnitellut jouluspecial-postaukset toteuttamaan kuitenkin (erikoispostauksina).

Tämä vuosi oli minulle ja Fanille tutustumisen ja luottamuksen rakentamisen aikaa, opeteltiin tuntemaan toisemme ja tapamme. Lisäksi tämä vuosi oli minulle todella opettavaista aikaa - ostin elämäni ensimmäisen oman hevosen, ja olenkin saanut Fanin kanssa kokea yhtä jos sun toista vuoden aikana! En todellakaan olisi uskonut vuosi sitten tänä päivänä, millainen vuodesta 2015 tulisikaan. Vuosi jää varmasti mieleeni ikuisesti, niin tapahtumarikas vuosi on ollut kaiken kaikkiaan.

Vuoden aikana ollaan kuljettu niin ylä -kuin alamäkiäkin, koettu niin onnistumisen riemua kuin pettymysten karvaita kyyneliä, mutta ennen kaikkea tänä vuonna on eletty. Pahimmat esteet on nyt selätetty, ja kun tätä vuotta miettii, en kadu mitään siinä. Tämä vuosi on ollut meidän ja vuosi 2016 saadaan aloittaa niin mahtavassa fiiliksessä ettei paremmin asiat voisi olla :)

Tammikuu 

Tammikuussa skoolailtiin tuoreelle hevosenomistajalle ja laskettiin päiviä, koska
päästään hakemaan Fani kotiin! Juuri ennen Fanin hakua vietettiin viikko Levillä
lasketellen ja lomaillen mikä tuli tosi sopivaan saumaan.

 

 Helmikuu 

Helmikuun 1.päivä 2015 yhden tytön yli 15 vuotisesta unelmasta tuli totta - minun unelmastani tuli totta < 3
Fani haettiin Tuusulasta kotiin yhdessä kaveripariskunnan kanssa, ja vietiin uuteen kotiinsa Lempäälään.
Nipistelin itseäni tänä päivänä useammin kuin kertaakaan ennen, voiko tämä oikeasti olla totta?!

 

Maaliskuu 

Maaliskuu oli tutustumisen ja tutuksi tulemisen aikaa minulle ja Fanille. Tehtiin
pääosin vain kivoja ja helppoja juttuja, en juurikaan vielä valmentautunut tai
treenannut. Maneesiton elämä tuli myös kevään korvella tutuksi ja tuli ääneen
todettua, että Fanin kanssa elo ilman maneesia talvisin on mahdotonta.

 

Huhtikuu

Löysimpäs ihanan kuvan meistä huhtikuulta, vaikka oikeasti maalis-huhtikuu oli aika rankkaa aikaa meille.
Fanin ensimmäinen vatsahaava diagnosoitiin 10. huhtikuuta 2015 ja siitä alkoikin meillä kuntoutus (osa 1).
Vatsahaavaa parannellessa ei treenattu vaan lähinnä höntsäiltiin ja pidettiin yllä perusliikuntaa, kuten kuvastakin
voi päätellä. Muistaakseni tällä kerralla tuli todettua että tuolla selässä ei oikeasti ole miellyttävä olla ilman penkkiä ;)

 

Toukokuu

Toukokuun puolen välin tienoilla oltiin jo siinä kunnossa, että treeniä pystyi astettain lisäämään viikko-ohjelmaan ja Fani kulki treeneissä hyvin. Tämä kuva on jo toukokuun loppupuolelta, jolloin taisi olla ensimmäisiä kertoja kanget suussa. Muistan että tällä kerralla Fani kulki ihan mielettömän hyvin!

 

Kesäkuu

Kesäkuussa Fani pääsi laitumelle uudessa kodissaan Piikkiössä ennen juhannusta, ja voi sitä riemun määrää! En muista
ruunaa niin onnellisen näköisenä nähneeni, kuin valtavalla laitumella tuoretta ruohoa syödessään :)

 

Heinäkuu

Kuvan on ottanut Erika L. Photography!
Heinäkuussa treenit sujuivat ja tulosta alkoi pikku hiljaa syntyä. Fani oli treenissä hyvä ja vatsavaivat näyttivät olevan historiaa. Kuitenkin meidän epäonni päätti nostaa jälleen päätään. Fani oli ilmeisesti kaatunut laitumella ja loukannut oikean etujalkansa sekä vasemman lapansa. Hevonen ontui voimakkaasti ja eläinlääkäri löysikin ultraäänitutkimuksessa oej koukistajajänteen sekä hankositeen ulkohaaran kiinnityskohdassa epämääräisyyttä ja täten hevonen laitettiin välittömästi koppilepoon ja sairastarhaukseen. Laidunkausi päättyi siis Fanilla lyhyeen.

 

Elokuu

Tallilla vastassa minua oli tämän näköinen ruuna päivittäin. Parhaimmillani kävin tallilla 2-3 kertaa päivässä lääkitsemässä ja hoitamassa Fania. Hankositeen revähdyskohta turvotti paikoitellen voimakkaasti jota hoidin kylmäämällä ja BOT-patjalla. BOT oli omiaan hankosidevamman hoidossa, se lievitti turvotusta ja pisti nesteen kiertämään jalassa paremmin. Fani oli hyvin seurallinen ja huomionhakuinen näinä aikoina. Koska sitä ei saanut yhtään ylimääräistä liikuttaa, vietimme paljon aikaa joko sen karsinassa tai tarhassa. Se jaksoi olla joka päivä iloinen nähdessään minut, vaikkei mitään kivaa tuolloin tehtykään. Toki lahjoin sitä kymmenillä porkkanoilla päivittäin jolla saattoi olla osuutensa asiaan että se minua niin iloisena joka päivä tallissa odotti ;)

 

Syyskuu

Tämä kuva on otettu aivan elo-syyskuun vaihteessa, kun oli vielä muutama lämmin päivä. Syyskuussa saatiin aina viikottain lisätä kävelylenkkeihin muutama minuutti lisää, ja Fani vaikuttikin voivan jo paremmin eikä jänne ottanut takapakkia kävelylenkeistämme. Fanilla alkoi näinä aikoina olemaan niin paljon ylimääräistä virtaa, että kävelylenkit tallipihan ulkopuolella eivät olisi tulleet kuuloonkaan. Siitä näki, että se oli saanut tarpeeksi sairaslomailuista ja levosta!

 

Lokakuu

Mielestäni tämä kuva kiteyttää meidän lokakuun loistavasti: sairastelukierre jatkui vain. Fanin vatsahaava uusi aika pian
kipulääkekuurin lopettamisen jälkeen. Stressi, lääkkeet, nopeasti muuttuneet elinolosuhteet ja yhtäkkinen
seisonta sai aikaan sen, että Fanin maha kirjaimellisesti räjähti käsiin. Ennen niin iloisesta ja tyytyväisestä
ruunasta tuli hetkessä äreä, hapan hevonen joka kyyhötti surkeana karsinan nurkassa. Samalla itse sairastin
elämäni ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) keuhkokuumeen ja olin myös aivan kuollut hetken aikaa.

 

Marraskuu

Marraskuun alussa Fani muutti uuteen talliin, vain noin kilometrin päähän vanhasta tallista.
Muuttoi sujui paremmin kuin osasin odottaa, ja hevonen oli jo muutaman päivän jälkeen kuin
kotonaan uudessa tallissa. Muutamassa viikossa hevosen vatsaoireet hävisivät, ja pääsimme
aloittamaan treenin uuden valmentajan sekä samalla ratsuttajan avulla.

 

Joulukuu

Joulukuussa ollaan päästy jo ihan kunnolla treenauksen makuun uudella Amerigon koulusatulalla, ja samalla valmentajani on ratsuttanut Fania viikottain. Fani on edistynyt huimasti treenissä ja joulun pyhiksi se saikin ansaitun loman treenistä rokotusten takia. Joulun pyhät siis levätään ja kerätään voimia, ensi viikolla jatketaan treenejä taas uudella innolla! :)

#62 Life begins at the end of your comfort zone

Jotkut tarkkasilmäiset saattoivat huomata pienen blogin hiljentymisen tässä joulukuussa. Tarkoitus oli tehdä joulukuusta entistä aktiivisempi blogin saralla, mutta kuinkas kävikään. Suurimmat pahoitteluni siitä, rakkaat lukijat. Onneksi monet muut blogit ovat viihdyttäneet teitä hienoilla joulukalentereillaan, joten toivottavasti emme ole loistaneet poissaolollamme pahemmin :)

Hiljaisuuteni syy on ollut järjetön kiire ja väsymys. Työkuvioni ovat hieman muuttuneet ja teen tällä hetkellä niin paljon töitä, että olen todella uupunut illalla kotiin päästyäni. Tykkään työnteosta ja työstäni todella paljon, mutta työmääräni on lisääntynyt lyhyessä ajassa niin paljon, etten ole vielä päässyt kunnolla työrytmiin mukaan. Käyn vähän ylikierroksilla töissä koko ajan, ja kotiin lähdettyäni huomaan että olen aivan uupunut, siis rättipoikkiväsynyt. Sitten tottakai pitää mennä Fani hoitamaan tallille, ja äkkiä huomaan kellon olevan kahdeksan illalla. Perheelle ja parisuhteellekin pitää antaa aikaa, joten ne menevät valitettavasti blogin ohi tärkeysjärjestyksessä. Huolestuttavaa olisi, jos ei menisi.

Olen tietyllä tapaa tunnebloggaaja. En bloggaa siksi, että muut saisivat luettavaa tai että koska pitäisi kirjoittaa postauksia. Kirjoitan blogia silloin kun siltä tuntuu, kun tulee inspiraatio tai ajatus siitä mitä kirjoitan. Sain eilen koirien kanssa iltalenkillä ajatuksen tästä postauksesta, ja se on siitä asti pyörinyt mielessä. Toivottavasti tämä tietyllä tapaa fiilispohjainen kirjoittaminen välittyy teille lukijoillekin. En tee tätä pakosta tai tarpeesta, vaan halusta kirjoittaa ja jakaa ajatuksia meidän elämästä teidän kanssanne. Jos minulla ei ole aikaa, halua tai inspiraatiota, en kirjoita, mutta lupaan, että aina kun sellaista on, kirjoitan! :)

Tallipaikan vaihtumisen myötä oma fiilis koko hevosharrastuksesta on parantunut pienen valovuoden verran, kuten jo aiemmin olen täällä maininnut. On todella motivoivaa, kun auttamassa on rautainen ammattilainen joka kädestä pitäen neuvoo ja opastaa. Halu oppia paremmaksi ratsastajaksi, paremmaksi hevosenkäsittelijäksi ja paremmaksi hevosenomistajaksi on suunnattoman kova. Samalla päätään esiin nostaa kuitenkin se yksi luonteenpiirre, jonka yritän pitää hevosharrastuksessani aina poissa mahdollisimman pitkään: Liiallinen täydellisyydentavoittelu. Kun mikään ei riitä. Onneksi valmentajani on myös minun mental trainer - hän pitää huolen, etten vaadi itseltäni tai hevoseltani sellaista, johon emme ole vielä valmiita ja pakottaa minut myös tekemään virheitä, koska niistähän me opimme. Siitä että korjaamme virheemme!

Viime viikkojen aikana olen joutunut myöntämään itselleni sen karun faktan, että meillä on nyt vaikeampaa kuin koskaan ennen, kaikesta avusta huolimatta. Onhan se ihan totta, että Fani on minua osaavampi ja sitä vartenhan sen itselleni ostin - opetusmestariksi, nostamaan minut täältä puska ö-tasolta takaisin radoille. On kuitenkin myönnettävä, että lähes puolen vuoden mittainen sairastelukierre näkyy myös Fanissa. Jos oma kuntoni on romahtanut, niin on myös Fanin. Sen lihaksisto on heikko, se ei jaksa kantaa itseään tasapainossa pitkiä aikoja ja kun sillä on vaikeaa, se yrittää päästä tilanteesta pois. Kun meitä on kaksi, samassa tilanteessa, samassa fiiliksessä, on soppa valmis.

Viime viikon valmennus kiteytti meidän ongelmat kyllä niin hyvin, että ei ollut kyllä allekirjoittaneella itku kaukana. Kun meillä molemmilla, niin minulla kuin Fanilla, on vaikeaa, ei yhteistyömme pelaa millään tasolla. Hevonen näyttää keskisormea, minä tihrustan itkua ja turhaudun. 20 minuutin tappelun jälkeen valmentajani lopulta kysyi, että haluanko että hän nousee kyytiin. Ja hän nousi. Ja hevonen liikkui ja toimi, teki töitä hyvällä fiiliksellä. Joku varmaan kuvittelee, että olen tästä maani myynyt, lannistunut tai laittamassa hevostani myyntiin ja ostamassa itselleni helppoa puskatätiratsua. Turha luulo! Onneksi olen ihminen, joka vain sisuuntuu entisestään vastoinkäymisistä. Tästä ei ole kuin suunta ylöspäin, eikä oloni ole ollenkaan voimaton, kun ympärilläni on niin mahtava tukiverkosto. Ei sen pidäkään olla helppoa tai mukavaa. Hiki, kipu ja kyyneleet on vaan todisteita siitä että tapahtuu muutosta, kehittymistä :)  

Kuva lainattu täältä

#61 Kuukausi takana uudessa tallissa

Viime viikon lauantaina tuli kuukausi täyteen uudessa tallissa. En voisi olla tyytyväisempi muutoksiin, joita niin hevosessa kuin omistajassakin on tapahtunut muuton jälkeen. Hevosen vatsa on selkeästi parantunut tai ainakin paranemaan päin. Kaikki oireilu loppui muuton jälkeen alle viikossa, ja lääkekuurit sekä hiiva ovat myös loppu eli enää ei voida tuudittautua niihinkään. Aika näyttää, palaako vatsaoireet mutta toistaiseksi olen todella tyytyväinen Fanin kuntoutumiseen.

Myös omistajassa on tapahtunut muutos. Ennen lähes hysteerisesti hevostansa hoitanut ja tutkinut omistaja on vaihtunut takaisin leppoisaan Emmiin, joka osaa rentoutua ja nauttia harrastamisesta. Harrastamisen ilo oli syksyllä paikoitellen kadoksissa, vaikka tallille meno onkin aina ollut mieluisaa. Nyt hevosen kuntoutumisen ja oman fiiliksen parantumisen myötä ilo on palannut tekemiseen, ja se varmasti huokuu meistä treenissäkin.

Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut hevosessa. Ennen vähän "pystyynkuollut" ruunanrupukka on herännyt eloon ja siitä on kuoriutunut melkoinen veijari. Virtaa on riittänyt jopa vähän yli tarpeidenkin. Maanantaina Fani yllätti minut kesken treenin pelästymällä tuulta ja tipuin ensimmäistä kertaa siltä. Ihana Fani pysähtyi heti kuskin maastouduttua ja jäi tuijottamaan minua ihmeissään. Jos se osaisi puhua se olisi varmasti nauranut ja todennut, että helposti sinäkin sieltä alas tulet. Kipusin takaisin kyytiin ja loppuaika mentiinkin kiltisti :D

Tiistain valmennuksessa tehtiin ensimmäisiä kokoavia harjoituksia sitten kuntoutuksen aloittamisen. Pieniä pätkiä koottua käyntiä ja koottua ravia niin, että hevonen polkee takajaloillaan rehellisesti alle eikä vaan laahaa niitä perässään. Sitten eteenpäin pidemmällä kaulalla keskiaskellajeja kohti. Fani tuntui nauttivan kokoavista liikkeistä, ne on ollut sille aina helppoja ja se tuntuikin olevan niistä innoissaan. Muutenkin Fani on ollut treenissä nyt todella hyvä ja hyväntuulinen, ja lähtenyt töihin mielellään. Valmentaja on ratsuttanut Fania edelleen kerran viikossa ja hänen kanssaan Fani menee niin upeasti. Hän tykkää Fanista tosi paljon ja on kehunut mm. sen hyvää asennetta työntekoon. Fani on oikea työmyyrä, sen on huomannut muutkin kuin minä.

Kuvia ei tähän aikaan vuodesta oikein saa, kun tallille päästyäni on niin pimeää ja meidän kamerassa ei riitä tehot maneesissa valokuvaamiseen. Viikonloppuisin on satanut vettä ja kaikkialla on ihan harmaata ja kuraista, ei paljoa huvita kuvailla... Videota sen sijaan olisi teille näyttää tiistaisesta valmennuksesta, joten toivottavasti se kompensoi puuttuvia kuvia. Kun tulisi sitä lunta, niin päästäisiin pihalle kuvailemaan kunnon joulukuvia :)

Joulu Special: Dear Santa...

Joulukuu alkoi virallisesti eilen, mutta meidän jouluspesiaalit blogin puolella starttaavat tänään! Meillä ei blogin puolella virallista joulukalenteria tänä vuonna ole, mutta postaustahti tulee olemaan tiheämpi ja tällaisia Joulu Special-postauksia julkaistaan sopivin välein pitkin joulukuuta. Nyt toivotaan, että keli ulkona muuttuisi vielä vähän talvisemmaksi, niin allekirjoittaneen joulufiiliskin löytyisi jostain!

Ensimmäinen spesiaalipostaus tuleekin tässä, aiheena mikäs muukaan kuin joululahjatoiveet! Ollaan Fanin kanssa koottu yhteinen kirje joulupukille, josko oltaisiin oltu kilttejä tänä vuonna ;) Tosin luulempa kyllä, että Fani toivoo joululahjaksi vain ison säkin porkkanoita ja herkkumysliä. Äippä toivookin sitten näitä materialismionnea lisääviä tuotteita :D

Fanille:

Kuva lainattu: http://www.hooks.fi
Fanilla ei vielä ole alku -ja loppukäynteihin soveltuvaa huopaa, ja tämä ihana
Hööksin JH Collectionin huopa sopisi käyttötarkoitukseen täydellisesti!

Kuva lainattu: http://www.hooks.fi
Fanilla on hirmuisen vähän edustusloimia, ja tätä Horsewaren Rambo newmarket fleeceloimea
olen kuolannut jo tovin... Tämä sopisi niiin Fanille, hoi joulupukki....!

Kuva lainattu: http://www.hooks.fi
Näitä suitsia olen myös himoinnut jo hetken ja nämä ovat monesti olleet jo aikeissa ostaa, mutta syystä tai toisesta ovat vieläkin kaupassa. Fanin vanhat suitset ovat samanmerkkiset, ja ovat kestäneet käytössä hyvin. Näissä on paksu pullback-turparemmi ja muotoiltu otsapanta, sekä aikas magee otsapanta. Tämän haen kyllä kaupasta itse jos ei pukki tuo :D

Emmille:

Kuva lainattu: http://www.horze.fi
Nämä Horze Cresendo-grippipaikkaiset ratsastushousut ovat haaveissa. Minulla on saman malliston housut tälläkin hetkellä käytössä, ja ne istuvat minulle todella hyvin. Jokapäiväisessä käytössä ne on kuitenkin kuluneet ja kulahtaneet, vaikka hyvin käyttöä ovatkin kestäneet, ja siksi nämä ovat haaveissa seuraavaksi :)

Kuva lainattu: http://www.horze.fi
Cavallieran kisatakki - Ahh! Tämä takki on kuin tehty minulle - siinä on blingiä, valkoinen reunus kauluksissa, edestä klassinen muotoilu mutta takaa löytyy rusetti sekä hieman kohottava leikkaus jonka ansiosta takki on persoonallinen. Tämä on pakko saada ensi kesän karkeloihin!

Kuva lainattu: http://www.horze.fi
Viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä. Roecklin talviratsastushanskat! Nämä on myös sillä "pakko hankkia"-listalla, nimittäin mulla ei ole vielä minkäännäköisiä talviratsastushanskoja! Kesäversiotkin näistä alkavat olemaan niin kuluneet, että parista kohtaa sormi pilkottaa... Roeckl on ollut mulla vakiohanskamerkki jo vuosia!

 

Joko te olette kirjoittaneet joulupukille kirjeen?