Fani

kuva: Annika Mäki
Fani on vuonna 2001 syntynyt puoliveriruuna. Se on tuotu Virosta Suomeen vuonna 2009 ja olen sen kolmas omistaja Suomessa. Fanin säkäkorkeus on noin 170 cm ja sen isä on Favoritas, emä Etheli ja emänisä Helenikos.

Fani on ensimmäinen oma hevoseni. Fani oli ensimmäinen ja ainoa hevonen jota kävin katsomassa ja kokeilemassa, ja se valloitti sydämeni heti ensimmäisellä kerralla. Fani on äärettömän ystävällinen, kiltti ja hyväntuulinen hevonen jonka kuoren alla on herkkä ja miellyttävä kouluhevonen. Fani on kilpaillut edellisillä omistajillaan Suomessa kansallista Helppo A:ta ja alue Va B:tä. Virossa se on hypännyt 120-luokkia. Ostin Fanin itselleni opetusmestariksi, ja tarkoitus olisi yltää sen kanssa samalle tasolle kuin mitä se on edellisten omistajien kanssa kilpaillut ja kehittyä mahdollisimman pitkälle ratsukkona.

Käsitellä Fani on äärimmäisen kiltti ja ystävällinen, luonteeltaan se on seurallinen ja osaa olla vähän kujeilevakin, sellainen suloinen velikulta. Ratsastaessa Fani on herkkä ja yritteliäs, se yrittää aina parhaansa ja mitä enemmän siltä vaatii, sen enemmän se innostuu tekemään! Vaikka hevonen on kiltti ja rauhallinen, ratsastaessa siitä löytyy jousia ja elastisuutta sekä tarvittaessa hieman kipakkaakin kouluhevosen luonnetta. Fani on kaikkea mitä hevoselta olen toivonut, ja pikku hiljaa yhteistyömme alkaa saumaantua. Meistä on tullut Fanin kanssa yhteen hiileen puhaltava tiimi :) Toivottavasti saan viettää sen kanssa monia ihania vuosia yhdessä. Meille Fani on ennenkaikkea perheenjäsen, jonka terveys ja hyvinvointi on kaikkein tärkeintä.


kuva: Annika Mäki

kuva: Annika Mäki

kuva: Annika Mäki




4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Joo samasta hepasta puhutaan, ostin Fanin Merviltä helmikuussa eli nykyään se on kyllä ihan mun oma hevonen :)

      Poista
    2. Juu tiesin kyllä että Fani on vaihtanut omistajaa, mulla on hevonen sielä Fanin vanhalla tallilla :) Kiva seurata hepan matkaa, liityn lukijaksi!

      Esteheppa Codan elämää

      Poista
    3. Aa okei, vanha tuttu siis! :) Tervetuloa lukijaksi!

      Poista