perjantai 1. maaliskuuta 2019

#97 Vuosi 2018

Olen pidemmän aikaa jo miettinyt, joko olisi aika herättää blogi eloon? Viimeisin postaus täältä löytyy 1.9.2017, joten 1,5 vuodessa on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. 

Aloitetaanko siis kertomalla siitä, mitä vuonna 2018 tapahtui?

Muutto

Vuosi 2018 vaihtui erittäin jännittyneissä fiiliksissä. Olin juuri ennen vuodenvaihdetta saanut tietää, että jonottamani tallipaikka oli avautunut meille. Olin jo tovin pohtinut tallipaikan vaihtoa lähemmäksi kotiamme, sillä pitkät työpäivät ja kohtalainen työmatka rassasi. Aika tuntui loppuvan kesken jokaisesta päivästä, ja auton ratissa tuli istuttua enemmän kuin tarpeeksi. Näin ollen kotoamme vain 10 minuutin ajomatkan päässä oleva talli oli täydellinen sekä sijainniltaan että palveluiltaan meille. 

Muutimme uuteen talliin 12.1.2018, ja Fani asettui sinne heti rennoin mielin. Se oli ensimmäisestä päivästä alkaen siellä kuin kotonaan, mikä ei sinänsä ole ollut mikään itsestäänselvyys. Fani on ollut hieman stressaajatyyppi näissä muutoissa, syönyt huonosti ja huudellut kavereiden perään alkuun. Nykyisessä kodissaan tätä stressaajatyyppiä ei ole liiemmin näkynyt, talliympäristö tuntuu sopivan herralle paremmin kuin hyvin!

Itselle muutto taisi kuitenkin ottaa hieman kovemmalle kuin Fanille. Vanhasta talliporukasta oli tullut "talliperhe" ja sieltä oli muodostunut useampi rakas ystävyyssuhde. Kyllä sitä tuli kyynel jos toinenkin vieritettyä, kun viimeisen kerran vanhan tallin oven laitoin kiinni ja rakas porukka jäi sinne. Uusi talliporukka on kyllä myös ihan todella mukavia tyyppejä, että sen puoleen kotiutuminen oli nopeaa. Ja mikä parasta, vanhan talliporukan kanssa on pidetty edelleen yhteyttä joten vaikka tallipaikka vaihtui, ystävyys säilyy!

Fani uudessa kodissa ensimmäistä päivää :)

Emmin terveys

Ratsastin vuonna 2017-2018 satunnaisesti siskoni suomenhevosella Matamilla. 3.2.2018 meille sattui pieni onnettomuus, jossa hevonen kaatui yllättäen laukatessa kyljelleen ja oli senteistä kiinni, etten jäänyt sen alle. Suurimmat kolhut taisi onnettomuudessa ottaa hevosen satula, mutta tästä onnettomuudesta alkoi itsellä hyvin haastava vuosi oman terveyteni kannalta.



Muutama viikko tämän onnettomuuden jälkeen minulla alkoi eräänä sunnuntai-iltana yllättäen alavatsa sattua. Ensin kipu tuntui vain ilmavaivoilta, mutta aika pian illan kuluessa tajusin, että kyse on jostain muusta. Seuraavana päivänä työterveydessä voimistunut vatsakipu paljastui tulehtuneeksi umpisuoleksi, ja työpäivä vaihtuikin Tyksin päivystykseen. Maanantai-tiistai välisenä yönä tulehtunut umpisuoli poistettiin leikkauksessa, ja seuraavana päivänä kotiuduin kolmen viikon liikuntakiellon kera. Ihana tallikaverini huolehti Fanin liikutuksesta sairauslomani aikana, ja sain parannella  leikkaushaavoja rauhassa kotona.

Kun ostin Fanin neljä vuotta sitten, parantelin silloin ratsastusonnettomuudessa loukkaamaani selkää. Silloin epäilty diagnoosi oli SI-nivelen murtuma, joka silloin "paranikin" lähes oireettomaksi. Kuitenkin tässä viime vuosina selkä on kipuillut ajoittain erittäin paljonkin, ja esimerkiksi kesällä 2017 ennen meidän häitä jouduin pitämään taukoa ratsastuksesta selkäkipujen takia. Selkä on myös vuosien saatossa jäykistynyt ja huomasinkin vuoden 2018 alussa, että en saa enää nostettua koirien vesikuppeja lattialta. Aamuisin sängystä nouseminen oli vaikeaa, ja vei muutaman tunnin aamusta, että selkä vähän vertyi. Istuminen töissä oli tuskaista, autolla ajosta puhumattakaan, ja ratsastaessa samat kivut alkoivat häiritä taas treenausta. Viimeinen niitti taisi olla se, kun keväällä 2018 valmennuksen jälkeen tulin hevosen selästä alas ja jalkojeni osuttua maahan sain ns. halvausoireita, eli en hetkeen tuntenut toista jalkaani ollenkaan. Selässä tuntui viiltävää kipua joka ylsi niskaan asti, ja hetken mietin, lähteekö minulta taju.

Magneettitutkimuksen jälkeen uutiset selästäni olivat huonoja - selässäni on ollut traumaperäinen nikamakaarien katkeama, jonka toimesta kaksi nikamaa ovat puristuneet yhteen, välilevy pullistunut niiden välistä, ja nyt nikamat ovat alkaneet luutua väärään asentoon aiheuttaen nikamasiirtymää selkärankaan. Tämä aiheutti valtavaa, tuskaista kipua selkääni ja ainoa järkevä vaihtoehto oli leikkaus. Sain tiedon perjantaina, ja seuraavan viikon keskiviikkona makasinkin jo Terveystalo Pulssin huoneessa odottamassa leikkausta. Muistan leikkauspäivästä hyvin sen, kun hoitajat tulivat hakemaan minua leikkaukseen ja ilmoitin tomerasti lääkepöllyissä, että minähän kävelen itse leikkaushuoneeseen. Olen varmasti ollut hieman koominen näky käytävällä leikkausvaatteissani, kun hoitajat ovat kiikuttanut perässäni sänkyä jossa olisin voinut yhtä hyvin leikkaussaliin matkustaa, mutta jostain syystä sillä hetkellä halusin kävellä sinne itse.

Leikkauksen jälkeen ekaa kertaa katsomassa Fania, 6.5.2018

Minut leikkasi kokenut ortopedi, joka itse asiassa on leikannut isäni selän myös kahdesti. Leikkauksessa vasemmasta lantioluustani otettiin ortopedin mukaan kahvikupillinen luuta, ja se istutettiin selkärankaani tukemaan nikamia. Leikkausta ennen suurin pelkoni oli nukutus, sillä aiemmin helmikuussa leikatun tulehtuneen umpisuolen jäljiltä kärsin voimakasta pahoinvointia nukutusaineesta. Tuo pelko oli kuitenkin turhaa, kuin kaikki muukin jännitys, sain hyvän alkuhoidon Terveystalossa ja kotiin pääsin kahden sairaalayön jälkeen. 

Valmentajani otti Fanin ratsutukseen sairauslomani ajaksi, joten F oli tehotreenissä kaiken tämän ajan kun itse kuntoutin selkääni. Ensimmäisen kerran hevosen selkään kipusin 1.7.2018, eli päivän vajaa 2kk selkäleikkauksesta. Selkä ja koko kroppa tuntui vieraalta, mutta olo oli heti ensimmäisestä ratsastuskerrasta yllättävän hyvä. Toki kunto oli ihan järkyttävän huono, ja kroppa kipeytyi ratsastuksista enemmän mitä olin etukäteen ajatellut. Elo-syyskuussa kuitenkin pystyin jo palaamaan kunnolla ratsastuksen pariin, kivuttomalla selällä!

Ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen selässä 1.7.2018 

Fanin terveys

Kesäkuussa valmentaja soitti tallilta eräänä sunnuntai-iltana, Fani on ähkyssä. Kesähelteet olivat laukaisseet huonosti juovalle Fanille ummetusähkyn, ja siinä sitten soiteltiin päivystäjää paikalle. Yöllä tallille ajellessa mietin, että onneksi asumme vain 10 minuutin ajomatkan päässä! Yöllä Fanin olo tuntui hieman helpottaneen, mutta aamulla vastassani oli jälleen huonovointinen hevonen. Saimme tutun eläinlääkärin paikalle päivällä, jolloin Fani letkutettiin. Illaksi ähky onneksi laukesi ja hevosen olo helpottui silminnähden. Huh, selvittiin helpotuksella!

Tiputuksessa sunnuntai-iltana ähkyn alettua

F oli koko kesän 2018 upeassa treenikunnossa, huokailin kentän laidalla seuratessani sen olemusta ja liikkumista valmentajani kanssa. Kuitenkin syksyllä 2018 sen liikerata alkoi hiljalleen muuttua huonompaan suuntaan, ei nopeasti, vaan hitaasti hiipien. Oli parempia ja oli huonompia päiviä, mutta se mikä oli muuttunut pysyvästi oli hevosen jäykkyys liikkeelle lähtiessä. Lopulta tilanne eskaloitui siihen, että Fani alkoi ontua vasenta takajalkaansa. 

Röntgenkuvat paljastivat nivelrikkomuutokset molemmissa takakintereissä. Kinnerpateiksi kutsutut nivelrikkomuutokset kintereissä aiheuttivat sille kipua ja jäykkyyttä liikkeessä. Oikea kinner oli parempi, mutta ontuvan jalan vasen kinner vaati välitöntä hoitoa. Aloitimme kipulääkekuurin, ja muutamaa viikkoa myöhemmin kinner piikitettiin kortisoni-hyaloronihappo-yhdistelmällä klinikalla. Kokenut eläinlääkäri Olli Kauko lupaili liikkeen parantuvan kuukaudessa, ja siihen asti pitäisi mennä hiljaksiin hevosta kuunnellen, mutta tasaisesti liikkeessä pitäen.

Klinikalla 11.10.2018

Vuosi 2018 muutti minut.

Vuosi 2018 muutti ajattelutapaani merkittävästi, ja omat terveydelliset vaikeudet laittoivat arvomaailmani hieman uusiksi. Päädyin kotihoitoon kahden eri leikkauksen toimesta melkein kolmeksi kuukaudeksi. Enää terveys ei ole itsestäänselvyys minulle. Kotona sairauslomalla ollessani tajusin myös, että olin pitänyt itseäni viime vuodet aikalailla kuolemattomana, ja ennenkaikkea korvaamattomana. Oli toisaalta ahdistavaa ja silti niin vapauttavaa tajuta, ettei firma kaadu vaikken hetkeen nyt olekaan töitä siellä tekemässä. Toisaalta taas, kun palasin takaisin töihin, omaa työtä ja työpaikkaa osaa taas arvostaa ja terveyttä siinäkin, että pystyy tekemään rakastamaansa työtä. Kotona opin elämään "seinien kaatuessa päälle", ja omasta kodista tuli entistä rakkaampi paikka, kun siellä tuli niin paljon aikaa vietettyä.

Vuosi 2018 oli opettava mutta erittäin rankka vuosi. Selkäleikkauksen jälkeen kivut lähtivät, mutta muulta osin kroppa meni huonompaan kuntoon. Kun alamäki alkaa, sitä on vaikea hidastaa varsinkin, kun takana on pitkä kuntoutusjakso ja siitä hypättiin taas suoraan hektiseen arkeen ja kiireeseen. Omasta kropasta pitää pitää huoli. Sen takia vuosi 2019 starttasikin täydellisellä elämäntaparemontilla, josta kerron teille lisää myöhemmin.

Onko blogilla enää lukijoita, kiinnostaako teitä kuulla meidän kuulumisia lisää? 
Olisi kiva kuulla myös teistä! Tervehdykset viestikentässä ovat enemmän kuin tervetulleita! :)


PS. Löydät meidät myös instagrammista, kannattaa ottaa tili seurantaan sillä sinne päivittelen mm. stoorin puolelle meidän kuulumisia usein! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti