#70 Emmi & Fani 1 vuotta!

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Fani muutti meille. Päivä oli yksi elämäni onnellisimmista ja jännittävimmistä päivistä - mukaan mahtui niin perhosia vatsassa, jännitystä ilmassa kuin onnenkyyneliä silmäkulmassakin. 1.2.2015 oli tunteikas päivä, kun pienen tytön unelmasta tuli ison tytön toteutunut unelma. Palataan siis hetkeksi takaisin loppuvuoteen 2014 - sinne, mistä kaikki aikoinaan alkoi.

Syksyllä 2014 pitkään tauolla ollut hevosharrastus sai uutta tuulta purjeisiinsa, kun huomasin eräänä rauhallisena työpäivänä selailevani hevostalli.netin vuokrattavia hevosia. Olin jutellut avomieheni kanssa siitä, kuinka haluaisin palata takaisin hevosharrastuksen pariin, ja hän kannusti minua tekemään niin. Ei aikaakaan, kun löytyi mahtava vanhempi opetusmestari läheltä kotiamme, ja aloin vuokraamaan hevosta muutaman kerran viikossa. Kyseisen ruunan kanssa oli helppo palata takaisin ratsastuksen pariin - se antoi anteeksi virheitäni, eikä ottanut nokkiinsa vaikkei kuski aina tiennytkään, mitä piti tehdä.

Joulukuussa 2014 loukkaannuin ratsailla siinä määrin, että jouduin sairaslomalle ja ratsastus sai toviksi jäädä. Aluksi luulin, että vanha iskias-vaiva nosti päätään, kun yllättävästä sivuttaisliikkeestä alkanut vihlova kipu ei ottanut helpottuakseen. Myöhemmin todettiinkin, että SI-nivelessäni oli hiusmurtuma sekä sen ympärillä lihakset revähtäneet. Ihmekös siis, etten päässyt yli kuukauteen kävelemään suorassa, en saanut kenkiä kunnolla jalkaani ja autosta ylös nouseminen aiheutti valtavaa kipua, kuin myös sängystä nouseminen. Muistan elävästi vieläkin sen vihlovan kivun, mikä kropassani noina aikoina oli. Panacod ja Cirdalud tulivat tutuiksi!

Vaikka selkäni oli valtavan kipeä eikä ratsaille nouseminen ollut ensimmäisenä mielessä, huomasin jälleen selaavani hevostalli.netin syövereitä. Tällä kertaa löysin itseni selaamasta myytäviä hevosia. "Opetusmestari kouluhevonen"... Voitte varmasti arvata, kenen myynti-ilmoitus alkoi tällaisella otsikolla. Ei aikaakaan, kun huomasin kirjoittavani Fanin silloiselle omistajalle viestiä koskien ruunaa. Mieheni positiiviset ja kannustavat kommentit hevosenostosta saivat minut ajattelemaan, että oman hevosen ostaminen voisi olla mahdollista. Pian olimmekin sopineet jo koeratsastuksen samalle viikolle.

Ensimmäisestä koeratsastuskerrasta minulla ei hirveästi ole kerrottavaa, nimittäin selkäni oli silloin niin hirvittävän kipeä, että isoliikkeisen Fanin selässä kierros ravia riitti toteamaan että auts, sattuu ja paljon. Koeratsastuksessa ratsastin luultavasti yhteensä vain muutaman kierroksen ravia ja laukkaa kumpaakin suuntaan, loput temput ja liikkeet näytti myyjä ratsain. Vaikka koeratsastus oli ihan kamalaa omasta kivustani johtuen, olin täysin myyty tuolle punaisen ruskealle otukselle. Se ei liiemmin minusta vielä välittänyt, mutta sen lempeät silmät ja luotettava katse kertoivat minulle, että tässä on oikea palanen kultaa. Muistan ikuisesti, kun kotimatkalla koeratsastuksesta pysähdyimme Riihimäen ABC:lle lounaalle. Selkäni oli automatkan aikana alkanut kipuilla niin kovasti, että mieheni joutui kirjaimellisesti puoliksi kantamaan minut ABC:lle sisään, koska toinen jalkani ei noussut maasta senttiäkään. Kotimatkan itkin Mikolle, miksi minun pitää loukata selkäni juuri, kun unelmieni hevonen on myynnissä.

Toisella koeratsastuskerralla selkäni tuntui jo hieman paremmalta mutta kipu esti edelleen esimerkiksi harjoitusravissa istumisen. Fani tuntui ymmärtävän, mitä siltä halusin, ja teki kiltisti pyydetyt liikkeet. Muistan vieläkin, kun minua neuvottiin tekemään sulkutaivutusta Fanin kanssa. Aloin nauramaan ja totesin, että en minä ole koskaan sulkutaivutusta aiemmin tehnyt. "No mutta Fani on", ja niinhän se oli. Se vei minut sulkutaivutusten saloihin jo heti toisella koeratsastuskerralla :) Kotimatkalla kipu selässä voimistui jälleen. Kotona ilta menikin lääkehöyryissä nukkuen, ja päätimme yhdessä, että emme voi ostaa Fania koska selkäni on tässä kunnossa. Kun ei ollut tiedossa, kuinka kauan vie että selkä tulee kuntoon.

Ilmoitettuani myyjälle, ettemme ostaisi Fania, itkin koko illan. Tiesin, että unelmien hevonen valui juuri käsieni lävitse. "Ei tule toista Fania," sanoin Mikolle, mutta faktat oli pidettävä nyt mielessä päällimmäisenä. Selkäni ei silloin kestänyt edes satunnaisia ratsastuksia, miten se olisi kestänyt sitä päivittäin? Punainen ruuna jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni. Heräsin se mielessä, ja menin nukkumaan lähes joka ilta katsellen padiltani koeratsastusvideoita. Kun sen myyjä sitten otti vielä minuun yhteyttä, tiesin, että nyt on tehtävä päätös sydämellä, ei niinkään järjellä. Päätimme ostaa Fanin, mutta niin, että se jäisi vielä kuukaudeksi myyjälle jotta saisin levätä ja parannella selkääni. Eli todellisuudessa Fanin ostopäätös tehtiin jo 3.1.2015, mutta ruuna jäi vielä myyjälle tammikuun ajaksi. Kun Fani meni loppiaisaamuna ostotarkastuksesta läpi, oli asia sinetöity - Fani muuttaisi meille 1. helmikuuta.

Helmikuun ensimmäinen päivä oli lumentäyteinen päivä. Isoja lumihiutaleita satoi mennen tullen ajellessamme Tuusulaan hakemaan ruunaa kotiin. Mukana meillä oli ystäväpariskunta, jotka ystävällisesti auttoivat Fanin kuljettamisessa uuteen kotiinsa Lempäälään. Minua jännitti niin, etten aamulla saanut aamiaista syötyä. Vatsassani oli enemmän perhosia kuin koskaan aiemmin, ja ensimmäiset kyyneleet tippuivat silmäkulmasta jo menomatkalla, pelkästä ajatuksesta, että kohta saisin oman hevoseni kotiin.

Ja kun se hetki koitti, kun katsoin ensimmäistä kertaa omaa ruunaani silmiin paikan päällä, olin sulaa vahaa. Kirjaimellisesti. Jännitys helpotti, ja lihakseni rentoutuivat silminnähden. Kun Fani pakattiin autoon, en voinut lopettaa hymyilemistä. Sillä hetkellä olin maailman onnellisin heppatyttö.

Siitä se sitten lähti - meidän yhteinen tarina. Kuten edellisiltana kirjoitin jo Instagramiin, vuosi on mennyt ihan älyttömän nopeasti ja siihen on mahtunut paljon kaikkea, niin ylä -kuin alamäkiäkin. Mutta kaikesta me ollaan Fanin kanssa yhdessä selvitty. Fani on opettanut minua ihan mielettömän paljon niin ratsastajana kuin etenkin hevosenomistajana. Mulla on sellainen tunne, että seuraavasta vuodesta yhdessä tulee entistä mahtavampi. Mulla on sellainen huipputiimi nyt takana, etten voisi olla onnekkaampi! Meidän tarina on vasta alussa :)

Huomenna jatketaan vuosipäiväjuhlintaa, kun blogi juhlii 1 vuotissyntymäpäiviä, ensimmäisestä postauksesta tulee kuluneeksi tasan vuosi!